Pages

maanantai 10. marraskuuta 2014

Shara detailipostaus - Ikinä en ole kirjaillut.

Noin ehkä valovuoden jäljessä postaan Sharan puvusta detailipäivityksen, mutta ennemmin myöhään kuin ei milloinkaan !

Pientä nipeltämistä ja näpeltämistä puku takasi jos kuinka paljon, mutta itse olen valtavan ylpeä tästä puvusta. Asu ei näytä kauemmas mitenkään kamalan spesiaalilta, mutta läheltä katsottuna erottaa vaivan mitä pukuun on nähty. '3'



Sharan hameesta on hyvä aloittaa. Visiona olisi ollut saada kaikki materiaalit eri villakankaista, mutta päädyin käyttämään villakangasta ja huopaa molempia koska oikeita sävyjä ei löytynyt kivenkään alta ja muunmuassa alin osa hameesta on värisävyltään edelleenkin hieman väärä. Sain kuitenkin värit viimein tasapainoon keskenään ja hame näytti omaan silmään hyvältä tästä virheestä huolimatta.. Jokaikinen osanen on kijailtu paikalleen käsin, mitään liimoja ei olla läträtty.


Kutominen oli tämän puvun parhaimmista ja pahimmista työvaiheista koska syvästi sisäistin sen miten kutomisia ei voi työstää samassa tahdissa kuin minkä tahansa kankaisen lärpäkkeen kurppaamista koneella.. Välilllä kutoessa tuntui että töitä oli tehnyt päivätolkulla mutta siltikin tulos oli aivan olematon. Päädyin tässä projektissa kutomaan Ainon päällä olevan punaisen liivin, oman paidan että Ainon hihat omin pienin kätösin. Oma paita oli ensimmäinen mistä aloitin ja Ainon hihaistimet viimeiset ja käsiala kutoessa parani projektin varrella huimasti. Parhautta oli nähdä oma kehitys kutojanakin ;_;


Huopalehdet helmassa ovat maalattu kangasväreillä ja itse hameen helma on liukuvärjätty tekniikalla missä hameen helma kaseltiin suihkupullolla ja väri levitettiin kostealle kankaalle nätisti siveltimellä. Kostean kankaan vuoksi kangas imi väriä nätisti että haalean vihreään kankaaseen saatiin hieman tummempia sävyjä blendaantuen. Kannattaa testailla jos samaa yrittää kotona itse tilkuille reippaasti ennen oikeaan kankaaseen iskemistä. Käytössäni oli Ruiskuemulusio ja siihen laitettavat kankaanpainopigmentit. (Kiitos Aino tästä kankaan kastelu ideasta, olet kuningas muunmuassa) 

Pyöreä kukkamainen alahelma on myös yksi kivoimmista yksityiskohdista koko puvussa. :3 Pellava tuntui myös miellyttävältä iholla huhhuh.. Saatoin materiaalina hieman ihastua pellavaan vaikka mokoma rypistyykin kamalan herkästi.



Keskelle on ommeltu nappi ja terälehdet on kirjailtu pykäpoistoilla.


Nahkaa itse en käyttänyt kuin olkaimissa, mutta nähinkin näpeltelin omat käsinpistot.


Ehkä huomaamattomin osa, mutta.. pieni ja söpö silti. Hieman perhosmainen kaulusosa ja hieman lisää pykäpistoa.



Pääkukkakoriste on se NRO1 suosikki juttu puvussa! En ole eläissäni saanut pitää kutreillani mitään näin söpöä.. Allaoleva kangas on myös pellavaa ja reunat on myös huoliteltu - ylläriylläri, pykäpistoilla ! ¨

Pukuun kirjailtuja kukkia tuli koko väriskaalansa kanssa yhteensä 12 huopaista ja 2 nahkaista kukkaa (nahkaiset kukat olivat vyöllä ja näiden päällä huopaa)



Kengistä voisi sanoa senverran ainakin että rusetti takana on feikki ja piilottaa kuminauhan minkä avulla nämä hassut "roomalaishenkiset" tossut pysyvät jalassa. Nauhat eivät ole solmittavat vaan ommeltu renkaaseen ja pukeminen on hieman kinkkinen osuus, mutta nämä tossukatkin ovat yllättävän kätevät jalassa. Ihan vain tavalliset ballerinat on uudellencoveroitu.

Kuulumisista näin yleensä voisin sanoa että WCS pukujen teko on ehdottomasti käynnissä ! Kuumotus ei ole kadonnut vaikka onkin muuttanut muotoaan. Tänä syksynä olen aloittanut Vaatetusompelijan opinnot niin.. koulun koneet saattavat myös WCS pukujen kanssa olla kovassa kulutuksessa ja luvassa on paljon pimeitä ja myöhäisiä iltoja ompelukoneen ääressä. :D

Tältä osin heihei !