Pages

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suunnittelua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suunnittelua. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. tammikuuta 2013

Frostbiten deluxe mysteeri limited edition puku ja jälkiruokaa

.. okei, puku ei ole järin mysteeri tai missään määrin limited tai maaginen, mutta paljastaisin pahasti mikä tulevan esityksemme sarja on niin pidän nassuni kiinni. Nyt pikkuhiljaa Frosti lähestyy ja samaten pukuharkat on piakkoin tulevalle esitykselle, puku siis oli saatava kasaan hyvissä ajoin. Oikeansävyistä kangasta ei löytynyt tähän vuodenaikaan niin päätin ottaa riskin ja kokeilla käsinvärjäystä. 



Dylon tekstiiliväri - Ocean blue 

Värjäysprojekti tuntui traumauttavalta jo ajatuksena, mutta paljastuikin huomattavan helpommaksi ja hauskemmaksi kuin peruukkien värissä liruuttaminen. Ohjeet olivat selkeät ja värikin löytyi Anttilasta. Iso pesuämpäri toimi astiana ja hämmentimenä vanha mustunut puuhaarukka. Valkoista puuvillakangasta oli suositellusta painosta kaksinkertainen määrä, mutta tarkoitus olikin saada hieman vaaleampi lopputulos kuin sähkönsininen mitä paketti melkein lupaa.

Näin se tapahtui

1. Kankaan punninta ja pesu 
2. Väriaine + lämmin vesi (500ml) = väriliuos valmis !
3. Pesuvatiin 6 litraa lämmintä vettä (40 °C) + 5rkl suolaa + Väriliuos
4. Upota kangas veteen
5. Väriainetta ja kangasta hämmennellään ensin 15 min ja sen jälkeen 45 min säännöllisin väliajoin
4. Huuhtele ensin kylmällä vedellä kangas
5. Pese kangas lämpimällä vedellä ja pyykinpesuaineella
6. Kuivata suojaten kuumuudelta ja auringonvalolta (maalaisjärki sanoisi että myös pakkaselta :P)


Kaikken ylpein värjäysprojektissa olen siitä että en saanut maalattua kylpyhuonetta sinisin roiskein vaan homma pysyi siistinä. (Kuivaessakin toki hyvä suojata että sinistä vettä ei valu pitkin kaakeleita/mattoja/elämää, sen virheen meinasin tehdä, mutta onneksi tuhoja en saanut aikaan..) Veden lämpötilaa en mitannut koska lämpömittaria ei ollut, mutta arvion veden lämmön vähän kädenlämpöistä  vähän kuumemmaksi ja hyvä tuli.

Se että väriä ei enää irtoa on aika toiveikas oletus, mutta lopputuloksesta onneksi tuli tasainen, yhtä pientä haaleampaa kohtaa lukuunottamatta.


Väritulos

Toinen puoli jäi aavistuksen haaleamman sävyiseksi, mutta se sopi tarkoitusperiin oikeastaan kirkkaampaa paremmin!

Vielä lopuksi voisin mainita Frostin jälkeisestä pukusuunnitelmasta, nimittäin jo noin kolmisen vuotta hautuneesta ideasta alkaa viimein kypsyä jotain konkreettista. Pitkien rintaongelmien ja itsepsyykkauksen jälkeen olen valmis vetämään puvun päälle. Kaavoitus on hyvällä mallilla, mutta sitä se pukua tee valmiiksi..


Kyse on siis paricossista Bakuretsu Huntersista - Tira Misu ja Chocolate Misu

Ysäriä, kaikki hahmot on enimmäkseen nimetty ruuan mukaan. Nauttikaa !

Vähäpukeisemman cossin voisi kerrankin sijoittaa fiksulle aikajaksolle, eli luultavammin ensi keväälle/kesälle. Suurimmat ongelmat on juuri ollut rintapuolen varustuksessa kun sellaista en omaa, mutta patentteja on tullut keksittyä toppaukselle ihan mukavasti ja kohtuu yksinkertaisiakin. Tissejä ei ole, mutta pyrin olemaan hyvä huijaamaan siinä !

Pukuun sopii Q:n punaiset piilarit jotka ovat vielä ihan käyttökelpoiset ja plugsuit-ajalta jäi muistoksi rulla oranssia pvctä käyttämättömäksi hyllyyn. No miksipä ei ?


Puvun suunnittelun kanssa on uponnut jos yksi jos toinenkin hauska hetki kuten screencappien kuvakulmista ja laadusta huomaa. Jos tämä cossi ei toteudu niin pakko tulla nöyrästi sanomaan tänne syy ja pohtimaan itseäni cossarina sen mukaan oliko syynä laiskuus, taidottomuus vai tissittömyys.

Ja sehän on pakko toteutua!

Blogista korjailtu tagauksia paremmaksi. 

lauantai 27. lokakuuta 2012

Future plans(?) ja pieni pohdinnnan palanen


Aloitin rohkeana poikana kirjoittamaan päivitystä noin kolmea viikkoa sitten, mutta se jäikin sitten "laatikon pohjalle" muhimaan. Luvassa on viimein pieni postaus hieman huonosti nukkuneena, mutta pyrin lyömään tämän eteenpäin koska kerrankin inspiroidun kirjoittamaan näin spontaanisti jotain. :D

Suurena hallitsemattomana avautumisena: Itse rakastan lukea kantaaottavia tekstejä, mutta omien tuottaminen tuottaa väillä järkyttäviä vaikeuksia. Vaikka olen pitänyt (vaikkakin hyvin epäaktiivisesti) jo parisen vuotta, niin oma käsitys siitä mistä haluan blogissani kirjoittaa ei tunnu vieläkään välillä ihan luontevalta, vaikka en ihan vakavissani ole kertaakaan ajatellut, että pistäisin blogia jäähylle kokonaan.

Onko kellään muulla ongelmaa että aihepiireistä avautuminen tuntuu kankealta että joskus pelkää että päätyy toistamaan toisten mielipiteitä papukaijana tai myöntelemään oman ujoutensa rajoissa? Kuulostaa aika säälittävältä perustelulta, mutta varmaan yksi suurimmista syistä miksi elämä on välillä blogaajana AH niin vaikeaa. Ehkä olen liian mukautuvainen blogaamaan mistään suu vaahdossa tai en vain yksikertaisesti saa tuotettua aiheesta kuin aiheesta tekstiä vaikka mielipiteitä pulpahteleekin päässä aina ajoittain toisiaan vasten. Tai sittten tämä on vain sitä tyypillistä suomalaista sosiaalisuutta. En koe suurempaa identiteettikriisiä, mutta tämä on ehkä ensimmäisiä askeleita koettaa saada itseä rohkaistumaan.

Q:n mielestä pitäisi myös shootata hänetkin viimeistään ensi keväänä näin aktiivisuudesta puheenollen.

Seuraavaksi voisin siirtyä tuleviin haavekuviin tulevalle vuodelle. Muutamia on jo suunnitelmassa, mutta ainakin yksi koskee Fredrikin ryhmää ja en millään haluaisi pilata muiden suuren suurta iloa mitä meiltäpäin on tulossa. Törkeästi hieman Ainon postauksesta inspiroituneena teen hieman pienemmällä skaalalla suunniteltuja cosseja mitä mahdollisesti haluaisin seuraavana vuonna MAHDOLLISESTI toteuttaa.

Gankutsuou - Peppo

Gankutsuou on upea sarja ja kaninkallollista mekkoa voisin pitää arkenakin. Kankaanpainatus on viimeaikoina joka muodossa päässyt vähemmälle ja unelmissa olisi että saisin itseni väkertämään joku syksyinen ilta sapluunoita kun muu maailma masentaa. 


AKB48 / AKB0048 (anime) - Nagisa no Cherry:n asu

Tällä hetkellä koen suura houkutusta idolipoppiin että pieniin mekkoihin ehkä siitäkin syystä että ryhmän mukana joudun/pääsen leikkimään taas pientä poikaa. Kaapissa odottaa yläosaan sopiva kangas valmistamista varten, sopivat sitruunankeltaista ja tummansinistä kangasta odotellessa.



Ja koska idolipoppia ei voi olla maailmassa liikaa.


AKB0048 - GUUGuuUguu tai 


AKB48 - Iiwake Maybe - asu

Eniten pitäisin Nagisasta tai hienommista esiintymisasuista, mutta nämä sitten heittää vähän kauemmas suunnitelmissa. Näin pari ihan jumalattoman söpöä AKB0048 cossaajaa Traconissa ja pakon edestä menin sanomaan tyttösille että ovat ihania.. Sarja ei ole mitään BLOW YOUR MIND tasoa, mutta fanina nautin ainakin katsomisesta paljon.

Iiwake Maybe on ollut haaveena noin puoli vuosisataa, mutta oikeanlaista kangasta en ole löytänyt. Vekkihame on ihan järkyttävän söpö, vinoon menevä vekitys ja pitsiä mikä voi olla itsemurha omille kaavoituskyvyille, mutta ehkä vielä joku päivä.



Makka - Terra e...

Miehisemmästä päästä Terra e:n uniformut saa pienen sydämeni sykkimään lämpöisästi. Hetkeen en ole kokenut järkkyjä hinkuja crossplayn puolelle, mutta jos saisin Makkalle tehtyä täydellisen peruukin tai vastoin väkerrettyä oman toisen lempihahmoista Seki Rei Shiroen niin voisin leikkiä avaruudellisia pikkupoikia hyvillä mielin. Shoottipaikkakin olisi melkein täydellinen mielessä.

Katson mitä syksy nyt tuo tullessaan.. Seuraavaksi omassa aikataulussa taitaa olla Joulumessut ja seuraavana keväälä Frostbite.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Mistä näitä sieniä oikein tulee?


Joulun kunniaksi jotain pientä päivitystä yippee! Yksi meme on vieläkin itsellä julkaisematta (Yaci taisi haastaa, kiitos siitä teen sen vielä) ja tässä välissä nyt on hyvä sauma valottaa menneen syksyn hommia kun joulunpyhien aikaan istuu muutenkin takalistollaan paljon.


Fredrik - edustus ja mättökoruja. Kuvia koruista löytyy Fredrik - blogista.

CosplayGaala jäi omalta osalta välistä mutta kieli pitkällä tullut katsottua kuvia sieltä sun täältä. Viimeisin aktiviteetti ennen joulua oli Naistenmessut missä päädyimme yhdistyksen nimissä vetämään pellevaatteet päälle osittain ihan myös pukuilemisen ilosta ja samalla tuli näytettyä millaiselle yhdistyksille koruista tuodut tulot ovat menossa. Paljon mielenkiintoisia katseita, johtuneena ikähaitarista ja ylipäätänsä siitä että olimme täysin vieraalla maaperällä. Hauskimmat kommentit sai Fukka joka ristittiin sieneksi.

Tästä voisi koettaa herättää keskustelua siitä millaista yleisellä paikalla itsensä nolaaminen on, mutta onneksi järkeä riittää sen verta että oudot katseet ei aiheuttanut sisäisiä verisiä kyyneleitä (Miksi minua katsotaan oudosti, olenhan vain japanilainen koulutyttö ja kanssani on sieni-eikun siis prinsessa Mononoke!) mutta itse tapahtuma alkaa olla sen verta menneen talven lumia että jätän välistä. Korut kävivät hyvin kaupaksi ja Fredrik jatkaa korujen tuottamista varmasti jälkeenpäinkin! Cosplayn siivittämä pikkunäpertely tuntuu olevan hauskaa myös korujen suhteen.


Messuilla päällä oli Shuffle!:n koulupuku ja hahmo Kaede. Todistusaineistoa puvusta en pahemmin ottanut koska noin muutamien yksityiskohtien puolesta puku oli messuilla puutteellinen. Vääränlaiset kengät ja helmapitsi puuttui kokonaan, mutta tätä cossia tulee pidettyä luultavammin toistekkin. Peruukkikin kaipaa myös kerrostavaa leikkausta lisää.

Fredrik on tässä syksyn pitänyt monessa mielessä liikkeessä muutenkin sillä ensi kevään Kitaan on valmisteilla ja hyvällä mallilla väliaikaohjelmaa ja harjoituksia ollut pari kertaa viikossa. Yhdistys on saanut uuden tyylikkäämmän logonkin! Nyt sitten cosplayn sarallakin olen alkanut nostelemaan päätäni myös kevättä varten sillä nyt tässä joulun alla olen alkanut pikkuhiljaa väsäämään Talimia Soul Calibur 2:sta. Proppeja väänsin jo aikaisemmin syksyllä ja vielä viimevuonna oli suunnitelmissa tehdä nelosen asu, mutta budjetti, aika ja WCS iskivät suunnitelmien eteen. Propit on noin 70% jo valmiit, kiitos syksyn luennon Kemin mangapäivien joten pakkohan tämä on jossakin tehdä.

Aseiden mittasuhteet on jänniä artwork kuvissa verrattaessa peliin, mutta kaunis kuva on kaunis. Kerrankin hahmo johon olen periaatteessa LIIAN PITKÄ. (Itse 158 cm Talim 144cm)

Kesän Desuconiinkin on puku suunnitteilla, mutta kerään vielä tissejä sitä varten. Palailen pian ja kiitän sielä kauniisti ihmisten hienoista joulukalentereista mitä tullut seurattua joulunpyhät. Vaikka bloggerissa elänyt hiljaiseloa olen seurannut tiiviisti Ilonan ja Yumin kalentereita. Omaksi suosikikseni bloggaajien kalentereista muodostui Missing Link - blogin kalenteri jota vielä viimevuonna en huomannut seurata, mutta tänävuonna korjasin virheeni.

Liityin myös viimeyönä World Cosplay - nimiselle sivustolle. Profiilini löytyy täältä.

En sisällyttänyt sivulle vanhemmista cosseistani kuvia niin kuin Devissä vaan pistin kuvia puvuista mistä on saatu onnistuneita otoksia.. Katsoo tuleeko sivustolle itsellä paljon kulutusta, ainakin vaikuttaa ihan lupaavalta!

Mukavia pyhiä kaikille !

maanantai 6. joulukuuta 2010

Hienoa hienoa.

Päivitysväli ollut hurja ja Amy - photoshoot kuvat on vieläkin kovalevyn syövereissä, mutta herätän blogia henkiin pienen ensi vuoden suunnitelmapäivätyksen muodossa. (Ulkoasukin kohentui, kiitos Ainon! Yläpalkki pitäisi viel tuunata.) Tuli huomattua että kaikesta huolimatta muutama uusi lukia on ilmestynyt ja liikutuin.

Ensivuonna tapahtumat minne on suunnitelmssa mennä on ainakin Kitacon III, Tampere Kuplii, Tracon IV ja se viimeinen Animecon. Reissaamista siis riittää ja cosseja olisi hautumassa suunnitelmissa. Menot vaan yleensä riippuu siitä onko muita tuttuja menossa coneihin, koska kimppakyydit on käteviä köyhälle ja majoituksetkin on aina oma hommansa.

Korealaiseksi ei voi muuttua mut vaatteet on kyllä söpöt.

Ensimmäisenä Kitaconiin pitäisi saada valmiiksi SNSD:n Oh! - videosta vaatteet. Olisi ainakin tarkoitus saada valmiiksi jouluun mennessä, hommaa olisi vielä takki loppuun, kenkien koverointi ja lippiksen glitteröinti. Harvemmimpa sitä pääsee pitämään pinkkejä polvisaappaita. Ja saapa hyvän tekosyyn ostaa upea tumma peruukki.

Talim - Soul Calibur 4

Isompaa projektia seuraavalle vuodelle on varmentunut Talimin ykkös puku Soul Calibur 4:stä. Talim on tähänastisista puvuista haastavin joten luvassa on varmaan paljon pään hakkaamista seinään, mutta uskon selviytyväni. Aino on saanut valattua pikkuhiljaa uskoa pieneen pessimistipäähäni, että kaikkeen pystyy kun vain tahdoa on tarpeeksi. Cossia olisi tarkoitus aloittaa tekemään ennen joulua.

Toista vuotta näemmä rullaan Soul Caliburissa, mutta ensi vuodelle tulossa muutakin. Aika näyttää.

Söpöä, mutta ei minulle.

Pienikokoisilla hahmoilla on kiva pelata, itse tykkään hahmoista Amystä eniten, mutta Talimiin tullut pikkuhiljaa enemmän ja enemmän tykästyttyä. Melkein sorruin Talimin kakkos pukuun, mutta tulin siihen lopputulokseen että en pidä ylemmästä Nyan nyan - versiosta niin paljon kuin ykkös puvusta. Paljon kultaa ja ja..... ei. Vaikka jotain kivoja yksityiskohtia löytyykin.

Itse tuli näin by the way hankittua tutulta vanha Nintendo GameCube. Aika halvalla lähti sille Soul Calibur kakkonen, vaikkakin krafiikat ja pelaaminen on tuskin yhtä upeaa näköistä mitä uudemmissa peleissä. Mutta Nintendo on rakkaus♥ Wiikin olisi joskus haaveissa hankkia, mutta tyydyn hyvin vielä DS:ssään ja GameCubeen. Elän haavekuplassa että saisin jostain halvalla hankittua Cubelle Okarina of Timen niin pääsisin hakkaamaan sitä omalla konsolilla alusta asti.

Koetan ehkäistä kaamosmasennusta kulkemalla salilla ja olemalla jäämättä sängynpohjalle lojumaan.