Kesä tässä pyörähtelee kohti Aconia ja kaiken uurastuksen ja puhinan keskellä voisin postata School Days shootistamme kuvia ettei mokomat vallan kokonaan unohdu ! Tästä on jo jonkin aikaa, mutta.... Late Days happens. Paikkana toimi Tietomaan ympäristö ja saimme useita todella sympaattisia ja sarjan henkisiä kuvia porukassa joten haluan vain kiittää kaikkia shootissa pyörineitä rutkasti.
Kuvat on ottanut Räbbänä ja editoinut Räbbänä ja Rullarinkeli !
ja viimeiset kun herppaa niin derppaa.
Koska olisi ihan mahdottomuus olla mainostamatta niin minut löytää nykyään myös Twitteristäja Instagramista !
Ensimmäinen Yukicon on nyt takana. Täältä kaukaa pohjoisesta tuli perjantai illaksi tultua talviseen Espooseen ja takaraivossa tällä kertaa seurata muiden suoriutumisia cosplaykisassa ja tanssilavalla. Lauantaipäivänä aikomukseni oli henkilökohtaisesti mammailla Ainoa vaativan puvun kanssa ja sunnuntaina vastata kuvaamisesta tanssiryhmämme esityksessä. Kamera oli myös koko conin tiukasti kädessä !
TakaMINI löysi pari tuttua kenkyuuseita - Kiitoksia kuvasta !
Päätin vetäistä ensimmäiselle päivälle ehkä maailman yksinkertaisimman ja mukavan cosplayn: Karasuman. Harimakin kulki Karasuman kanssa, tosin mitään eeppisiä kuvia ei tullut otettua tällä kertaa todisteeksi näistä kahdesta könsikkäästä yhdessä. Ehkä vielä joku päivä ! Puku kuitenkin mahdollisti sen että roudasin isoa reppua ja kameralaukkua ja jotakin omia nyssyköitä vaivatta koko päivän.
Mitä opin Hajime no Ipposta - paneeli tosin jonka väsäsimme porukalla kasaan oli pannnukakku sillä kuuntelijoita ei meinannut tulla ensinnäkään yhtään paikalle, mutta salivänkäri pysähtyi kuuntelemaan meidän juttujamme ja lopulta saimme pari mattimyöhäistä muutakin kuuntelijaa sisään.
Tämä ei jaksa harmittaa, mutta tietääpä ensivuonna että urheiluanime-paneelia ei ole suositaletavaa tehdä tapahtumaan missä ikäjakauma kääntyy näin paljon nuorempaan suuntaan. Samaan aikaan tosin ilmeisesti sattui ohjelmanumerossa olemaan AMV-näytös että sekin söi kuulijoita. :D Hyvät naurut irtosi pariin otteeseen, mutta Ippo varmaan lämmitellään johonkin toiseen tapahtumaan tämän jälkeen !
Ei ole kaksihaaraisia ei - Kuvaaja: Rullarinkeli
Sunnuntaina vetäisin Chibiconista tutun Takahashi Minami the 5th:n sarjasta AKB0048. Ainon kanssa pukua tuli kuvailtua tosi nopsasti, mutta koska kameraa pitävä oli näppärä ja luova ja .. varmasti kuvattava todella loistokas niin muutamat kuvat onnistuivat hyvin ! Ympäristö sopi kuin nyrkki silmään sillä livahdimme backstagelle ja leikin hetken aikaa nousevani suurelle lavalle idolina ja Takamina kamppaili esiintymispaineiden tai muiden murheiden kanssa. Siis aika melankolisen näköisiä kuvia tuli, mutta tuska on kaunista. Lisää kuvia DeviantArtissa !
Hymykuvissa valo ei jotenkin toiminut että muualle en tule postamaan tätäkään, mutta tässä pieni todiste että en ollut aivan suruinen - Kuvaaja: Rullarinkeli
Itse kuulin kehuja siitä että bäkkärillä on cosplaykisaajilla ollut todella mukavat ja tiedotus on pelannut. Tiedotus tuntui pelaavan myös ohjelmapitäjille ja hyvissä ajoin. Ainut asia mikä tapahtumassa tosissaan harmitti niin esityskilpailun peruminen ensimmäisenä conipäivänä, mikä oli kamalan sääli. Ilmeisesti kevättalvi on huonoa aikaa esiintymiskilpailuille että joulukinkuista vielä ähkyissä ihmiset eivät saa luovia esityksiä kasaan. Kesää odotellessa, jospa siellä enemmän ryhmäesityksiä conikansan silmille !
Itse Espoon kultuurikeskus oli kooltaan kävijämääräänsä nähden hyvä. Ohjelmaa ei juuri cosplaykisan lisäksi tullut katsottua, mutta yleiskuva tapahtumasta jäi ehdottoman plussan puolelle ! Olin myös onnesta polleana kun ystävän puolesta sai tällä kertaa riemuita kisassa sijoittumisen johdosta. Aloittelijoiden että pro-sarjan kisaajia oli lukumäärällisesti cosplau kisassa vähän, mutta paljon hienoja pukuja mahtui joukkoon paljon. Ei se määrä vaan se laatu ja nyt oli laatu kohdillaan. :D Itse conista voisin sanoa vielä että halu olisi kova palata ensi vuonna uudestaan.
Seuraavaksi tulossa Totooria Helmold VIP kuvia ja .. onhan se aikakin saada jotakin aikaan ennen kuin Kitacon on liian likellä !
Loppukevennyksenä random miesmeikkitesti tulevien projektien varalle. Peruukki on myös satunnainen. Blendaus ei ole ihan kunnossa ja tehty aika myöhään synkkänä ja myrskyisenä iltana, mutta hauskaa oli.
Aihe josta on pitänyt jo pitemmän aikaa kirjoittaa on meidän Great teacher Onizuka - ryhmä jolla kisasimme Traconin ryhmäkisassa ! Tracon merkintä venyi niin pitkälle muuton ja yleisen laiskuuden vuoksi niin päätin ympätä sitten Photoshoot - raportin kanssa yhteen maininnan Traconista. Pitkä postaus on pitkä.
Tracon oli upea tapahtumana jo ihan kauan odotetun sunnuntain takia. Huono sää ja ilmeisesti (nuoremman?) conikansan roskaaminen oli toiset isommat miinukset. Iltapuolella tapahtumapaikalla pyörineenä tuli jälkimmäinen huomattua. Reissu oli kohtuu hektinen lauantain Cosplayhaasteen ja sunnuntain ryhmäkisan vuoksi, mutta hauskaa tuli kuitenkin pidettyä monella tavalla.
Cosplay haasteesta voisin lainata Traconin sivujen kuvausta: "Cosplay-haaste on huumoripohjainen ohjelmanumero, jossa kisataan kaikkien aikojen cosplaytittelistä. Kisaan haetaan neljää 2-3 hengen ryhmää. Kisassa käydään läpi kolme haastetehtävää, jotka vaativat osallistujiltaan cosplay- ja skenetietotaitoa. Vastassa voi olla pikainen peruukin muokkaus, tietokilpailu tai vaikka tanssitaitojen esittely. Jokaisen tehtävän jälkeen jaetaan pisteet ja yksi ryhmä putoaa kisasta pois." Ohjelmanumero oli yhdistyksemme pitämä ja aikalailla kokeileva ohjelmana vielä sillä järjestettiin ensimmäistä kertaa. Itse ohjelman tekemiseen en osallistunut, mutta lähdin paikkaamaan parin yhdistyksen ulkopuolella olevan ystävän kanssa tiiminä Super Senior. Langetkaa jalkoihimme.
Ohessa klippejä ohjelmanumerosta. Kokonaisuutta voi olla hieman vaikea hahmottaa jos ohjelmanumeroa ei ole nähnyt livenä, mutta raotan kuitenkin hieman miten tuli iltapäivä vietettyä. Hauskaa oli !
Iltapäivän huipentuma oli Pukukilpailu ja World Cosplay Summit -karsinta. Pettymykseksi lukumäärä oli sama vaikka kuinka sormilla yritti laskea... vain neljä paria yrittämässä Japaniin edustamaan. Miksi? Ihmiset miksi? Viimevuoteen nähden osallistujamäärä oli kohtuu surkea, mutta positiivista oli se että jokainen kisaajapari oli panostanut tosissaan esitykseensä ja kärki oli hyvin tasaväkistä! Odotin oikeastaan karsintoja kuin kuuta nousevaa sillä viime vuonna kun oli tullut vietettyä samainen aika lavan takana niin VIHDOIN pääsin katsomaan millaista panosta muut antavat tänä vuonna. Paljon onnea sijoittuneille että voittajaparille ja toivon mukaan ihmiset saavat kaikista esityksistä lisämotivaatiota osallistua ensi vuonna uusiin karsintoihin ! Traconin lava on aina ihan loistavuutta esityksien kannalta ja sitä tuli lämmiteltyä Onizuka esityksen merkeissä.
Jos äänen outoutta miettii niin sitä piti hieman muuttaa että tekijänoikeussyistä raidan kanssa video pystyttiin uppaamaan Tubeen.
Koko esityksen tekoprosesssi lähti tämän vuoden keväällä kunnolla pyörimään. Liftien lisäksi itse tanssiosuuksia sun muita alettiin sitten pikkuhiljaa avaamaan ja kaikkien niiden hikisten harjoitustuntien jälkeen pääsimme viimein lavalle. Aika oli ollut hyvin pitkä, mutta tekovaiheetkin olivat tyydyttäviä sillä tämä oli ensimmäinen vuosi kun tosissaan tähtäsimme näin isolla porukalla lavalle. Kurjin juttu oli että yksi jäsenistä sairastui Traconiin eikä päässyt esitykseen, mutta onneksi pääsi sitten osallistumaan photoshoottiin jälkeenpäin. Samaan aikaan tosin photoshootti kaatoi kuumeeseen yhden toisen jäsenen, mutta... ehkä ei puhuta kirouksista ja manata enempää :D
Pieni huomautus muuten lavan takana liikkuville ihmisille. Joku neropatti oli mennyt räpeltämään lavan takana esityksemme köyden hirttosolmuun ennen esitystä. Asia tuli huomattua onneksi reippaasti ennen lavalle menemistä, mutta jos asiaa ei olisi huomautta niin esityksessä sitominen olisi ollut aavistuksen vaikeampaa. Pieni pyyntö: Älkää koskeko muiden lavasteisiin tai mihinkään ylimääräiseen ryönään mitä lavan takana löytyy.
Ohessa pieni fiiliskuva
Lavasteet toimi, esitys toimi, liftit toimi. Elämä toimi ! Oli hauskaa, en tosin muista tasan esiintymistilanteesta juuri mitään, mutta riemu oli valtaisa kun ilmoitettiin että tosissaan oltiin voitettu kisa. Muita esityksiä tuli katsottua huuli pyöreänä, upeita ideoita oli paljon ja monia oltiin tosissaan viilattu viimeiseen asti. Hämmennyin ja ihastuin yhden esityksen osasta missä lavasteen suojin potkittiin ilmassa palloa. Ihmiset.. kiitos !
Itse ryhmäkisasta noin ylipäätänsä voisin sanoa sen että olen valtaisan onnellinen että tällä porukalla päästiin Tampereelle asti ja saatiin tämä projekti ulos näin tyydyttävänä pakettina. Lehmänä ojassa mätköttää myös se ajatus että mikä koko Show-cosplay-yhdistys OF ry:n perustamisideana oli että saataisiin koottua porukkaa jotka haluaa myös tehdä isotöisiä ryhmäcosplay esityksiä Suomen cosplay lavoille. Ja se tehtiin. Olette ihania vaikka olenkin turhan ujo sanomaan sitä koskaan. Nyt loppui tämä vetistely ja jatkan enemmän miehiseen asiaan..
Koko photoshoot pähkinänkuoressa - tainoeiihanmuttamelkein
Pidimme samaisella porukalla ison cosplay photoshootin. Kuvaajana toimi ihana Niina ja kuvauspaikkana toimi läheinen koulu. Ensimmäisellä sessiolla meidän Tomoko oli kuvauksesta kipeänä kuvasimme sen nelisen tuntia sekä kuvaa että videokuvaa. Homma jatkui viime viikonloppuna melkolailla samoissa merkeissä. Kuvamateriaalia tuli VALTAVASTI ja photoshootista irtosi iso läjä hersyttäviä otoksia kaikista. Kuvallinen määrä on ihan valtaisa ja muunmuassa omassa devissäni on materiaalia, Rullarinkelin blogissa että erään nettinimellä Fukka kulkevan henkilön blogissa otoksia löytyy ! Kiitos ~
Maailmankartta aavistuksen hukassa
Opetaja piirsi hirveyksiä taululle ja kukahan sitä joutui pyyhkimään..?
Ja koko porukka vielä.
GTO oli valtavan hauska kuvata jo senkin takia että porukka oli joutunut työstämään hahmoja esitystä varten että oleminen tuntui luontevalta. Oma hahmo oli Yoshikawa Noboru, luokan kiusattu varpunen joka löytää oman minuutensa ja elämänilon takaisin kiitos Onizukan. Kehonkieli oli noin shootissa hauskaa toteuttaa ja en ole kokenut olevani missään photoshootissa ennen näin sisällä hahmossa, ainakin millainen olo kameran edessä oli. En spämmää isompaa määrää kuvia enää tänne, mutta nyt on aika tähdätä kohti uusia tuulia ja pukuja.
Vilkaiskaa Ainoinkin devi. Eeppinen Utena on eeppinen.
Hyvä kun tuossa lakanakuvassa huomaa miten oma ihonväri ei ole lähelläkään hellän vaaleanruskeaa, mutta pääsimpä kerrankin lakanoihin! (SELLAISTA OON AINA HALUNNUT) Tosi mukava kuvaussessio ja tuli hyviä Utenamaisia otoksia. Kiitos Ainolle Utenoitumisesta ja Sohville kuvaamisesta!
Jotenkin rakastan noita violetin ja pinkin värejä. Ah oh.
Kuvauksissa vahingoittui vain muutama epäonninen päivänkakkara.
Viimein sain nämä kuvat väännettyä kuntoon, hitaus johtui pohjimmiltaan varmaan omasta saamattomuudesta kuin mistään muusta. Noh oli miten oli, tässä ne ovat kuitenkin. Katson joskus että löytyisikö muokattavia kuvia lisää, koska kuvia on järjetön määrä. Opin kuitenkin käyttämään Gimpiä vihdoinkin, enkä enää en haaveile murtautuvani äidin koneelle kuvia muokkaamaan Photoshopilla. Uskon pärjääväni.
~*~
Kuvaukset pidettiin Oulussa patosiltojen lähellä ja Ainolan puistossa. Osa kuvista otettiin myös Intiön hautausmaalla. Intiön hautausmaa oli upea kuvauspaikka, mutta kun päivä oli vietetty jo Ainolassa niin alkoi mehut olla aika vähissä hautausmaalle päästyämme.. Joten kuvaaminen jäi siellä hyvin vähälle. Vanhat haudat olivat upeita. Kiitos kuvaajille Sohville ja Samille kuvista!
Olen läpikäynyt jälkikäteen puutteita cossissa ja mitkä onnistui. Cossi oli tähänastisista vaikein ja mutta onneksi sain sen kursittua kasaan kohtuu kunnialla. Lukuunottamatta sitä että photoshoottiin en ottanut mukaan proppia joka.. on totaalista roskaa. Proppi kaipaa uudelleenmaalausta ja hiontaa sekä miekan "kupu" - osa pitää pistää kokonaan uusiksi. Luultavammin lähtee kierrätykseen ja aloittaa elämänsä jonakin uutena ja toivon mukaan kauniimpana yksilönä. Virheistään onneksi oppii !
"Kehykset" löytyivät Intiön hautausmaalta.
Peruukki oli ensimmäinen "pitkä" peruukki näiden omien poikatukkien jälkeen että meinasin tehdä hätäpissat peruukkia muokatessa. Peruukki oli jo valmiiksi kahdella saparolla joten värjäsin koko karvakasan uusiksi kun oikeansävyistä tummanpunaista ponihäntäperuukkia ei löytynyt.
Takista puuttui pari naurettavan yksinkertaista yksityiskohtaa, yhtenä mainittakoon mutat koristepitsit hihansuista. Jossakin parin edellisen illan lähtöhuuruissa ne jäi sitten kokonaan ja noh... Jostain kumman syystä en tajunnut ommella niitä paikalleen edes conin jälkeiseen photoshoottiin. Hyvä minä.
Jotta en vain valittaisi niin hametta rakastan edelleen ja varmaan tulee jossakin vaiheessa käyttöön ihan arkenakin. Kangas oli ihanaa ja hame muutenkin onnistui niin kuin pitikin. Cossi oli mukavin pitää päällä pitkään aikaan, mutta voi olla että syynä on se että vaihteeksi uskallauduin cossaamaan tyttöä. Se teki olon sen verta vapautuneeksi ja sain pitää muotoni vapaana (lue: tissit) ja meikata itseni nätiksi. Ei tavinnut myöskään... yrittää ilmeillä miehisesti. Ei sillä että crossplaysta täysin haluaisin luopua.
Amy tekee ehkä joku vuosi paluun jonkunlaisella mahdollisuudella, mutta siinä vaiheessa täysin uusittuna versiona. Nyt on aika keskittyä tuleviin askateluihin ja jättää cossi taakse suunnaten uusiin seikkailuihin. Kiitos.
Muutama kuva lisää löytyy Deviantartista. Palaute, sekä risut että ruusut otetaan kiitollisina vastaan.