Pages

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Cosplay. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Cosplay. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. tammikuuta 2015

Yukicon 2015 - Esitysrysäyksiä lumisessa Espoossa

Nyt takaisin kotikonnuille ja Yukicon on onnellisesti takana. Vaikka Yukicon on saanut niskaansa paljon ikävääkin noottia niin ainakin itsellä on positiivista sanottavaa tähän kelkkaan sen puolesta että taka-iskuista huolimatta ainakin lavan takana ilmapiiri oli hyvä, järjestävät avuliaita ja iloisia kaikesta kiireestä ja stressistä huolimatta.

Kuvaaja: Nyymix
Lauantaina saimme avajaisseremoniassa kunnian esiintyä yhdistyksen voimin ja molempiin esityksiin, aamuiseen ja iltapäiväiseen saimme ruhtinaallisen tunnin harjoitusajan. Vaksi tai joku vastaava-mies kävi tuomassa jopa toimivat irtokajarit harjoituksiin että saimme kunnon voluumit siitä huolimatta että valo- ja ääniteknikko ei ollut paikalla. Harjoitukset menivät hyvin ja näin isolla porukalla AINA lavaharjoitusaika on enemmän kuin plussaa.

Shouko (ylläoleva kuva) oli päällä harvinaisen vähän aikaa ja oli puvuista vähiten mieluisin sen vuoksi että en tulevan puvunvaihdon vuoksi pystynyt tekemään sellaista meikkiä mitä halusin ellen olisi repinyt samantien esityksen jälkeen naaman puhtaaksi pohjameikistä lähtien ja olisi pistänyt kaiken uusiksi. Menin siis Kasamatsun rajauksilla ja hieman simppelimmällä ulkonäöllä. Naisesta mieheksi on hieman työlästä muuntautua pienellä vaivalla jos silmissä on tekoripset. Ei niitä siis tällä kertaa.

kuvaaja: Nyymix

Kuroko no basket esitys oli omakohtainen lauantain huipennus. Jouduimme yhtälailla odottelemaan kisan alkua kuin kaikki muutkin, mutta meidän jäseniä ja itseäni en viitsi sääliä, kovimmilla varmaan olivat NCC - kisaajat. Arvokisat ovat aina stressaavia joten pitkä odottelu saattoi helposti nostattaa jännittämistä yli yhdeksäntuhannen. Nyt conin jälkeen tehtävänä on tuijottaa kisaesitykset läpi ja katsoa mitä kisalla oli tässä Yukissa tarjottavanaan. Onnea karsintavoittajalle rutkasti !

Itse esitys oli aivan mahtava kokemus ja tuntui että sain annettua kaikkeni. Liftit ja ajoitukset koripallojen kanssa oli kaikkein hermostuttavin osuus, mutta menivät videosta päätellen hyvin. Energia oli kohdillaan ja aika teki taas maagisen warppauksen että esitys meni yhdessä hujauksessa. Kiitos oli mahtavaa !

Se ainut kuva mitä meistä kahdesta napattiin. Kuvaaja: Suomen Otakunurkka
Yukio Kasamatsussa ylpein olen kanjien ja numeroiden aplikoinnista.. materiaalit peliasuihin olivat vanhasta tekemättömistä puvuista, mutta en onneksi ollut tehnyt mitään järkyttävää kaavotusmokaa aikanaan. Aplikoinnit onnistuivat todella nätisti. Täysin pelipaitamainen matsku ei ollut, mutta hoiti asiansa ja sain tämän cossin viimein kasaan ja pois sydämeltäni. Kasamatsun kulmakarvat ovat .... valloittavat eikö?

Sain tämä puku päällä ensimmäisen väkisinhalaajan. Joko annoin sellaisen kuvan että on ok halata tai sitten olin niin järkyttänyt että en muista sanoneeni joo kysymykseen. Jos fanityttö X luet tätä tekstiä ja tunnistat itsesi niin kysy seuraavalla kerralla että onko kaulaan kapsahtaminen ok. Fanityttöfeelsit ovat ihan mukavia, mutta olo oli jokseenkin vaivaantunut kun tuntematon ihminen on yhtäkkiä iholla kysymättä. Luultavammin antaisin halauksen julkisella paikalla jos lupaa kysyy ja puku antaa periksi, mutta muistetaan ne käytöstavat kuitenkin. *heristelee sormeaan kuin vanha tantta*

Kuvaaja: nyymix 
Vaikka sunnuntai alkoi sillä että kaaduin lähtiessä persuksilleni kiireessä matkalla autolle ja lumen aiheuttamista kriiseistä huolimatta (Aamutuimaan auto oli juttunut hankeen) olimme Ainon kanssa myöhässä vain about viitisen minuuttia. WUHUU. Tuomarointi oli hektistä ja kiinnostavaa ja valtavan jännittävää. Maijan seurassa oli ilo tuomaroida ! Pahoittelen tosin sitä että verkkaisuuteni vuoksi en saanut sanoja suustani niin hyvin kuin olisi tahtonut yhden ryhmän tullessa pyytämään palautetta. Eiköhän hoksottimet ja leukaperät lousku hieman nopeammin kunhan kokemusta tulee lisää. Palautetta saa pyytää laittamalla joko sähköpostia osoitteeseen sononen[at]hotmail.com tai minut tavoittaa myös laittamalla viestiä cosplaysivuni kautta kuten yksi kisaaja on toiminut. Palautetta annan enemmän kuin mielelläni.

Kisajärjestelyt ja ylipäätänsä kaikki tuntuivat toimivan liukkaammin sunnuntaipäivänä ja piipahdimme vielä päättäjäisissä missä palkittiin meidän oma cossikuvaajamme Samin kuva Hellsing photoshootista yleisön suosikkina! ONNEA! Sain itse myös kehystettynä oman osallistujakuvan ja varmasti jos ensi vuonna vastaava mahdollisuus tulee ja jotakin omaottamia tai minusta otettuja kuvia on niin osallistun ihan vaan.. koska voin ! Helpoin tapa kisata ikinä.. liittää pari tiedostoa ja nakuttelee muutaman rivin lomakkeeseen. Tehkää se ihmiset, tiedän että teillä on tiedostoissanne ihan mielettömiä cossikuvia.

Kuroko no Basket esitys NCC - kisan väliajalla


Baka to test - esitys avajaisissa

Tällainen selfie löytyi kännykästä viikonlopun jäljiltä. Kiitos Hannu ja Helly.
Nyt seuraavan etappi on Frostbite ! Kiitos Yukicon.

torstai 3. heinäkuuta 2014

Late Days - School Days photoshootti

Kesä tässä pyörähtelee kohti Aconia ja kaiken uurastuksen ja puhinan keskellä voisin postata School Days shootistamme kuvia ettei mokomat vallan kokonaan unohdu ! Tästä on jo jonkin aikaa, mutta.... Late Days happens. Paikkana toimi Tietomaan ympäristö ja saimme useita todella sympaattisia ja sarjan henkisiä kuvia porukassa joten haluan vain kiittää kaikkia shootissa pyörineitä rutkasti.
Kuvat on ottanut Räbbänä ja editoinut Räbbänä ja Rullarinkeli !








ja viimeiset kun herppaa niin derppaa. 

Koska olisi ihan mahdottomuus olla mainostamatta niin minut löytää nykyään myös Twitteristä ja Instagramista !


maanantai 19. toukokuuta 2014

Cosvision 2014 - Coni minun makuuni

Kuka hullu lähtee kahteen coniin kahden viikon sisään? Ilmeisesti minä. Ensiksi kuitenkin Cosvisionista.

Cosvision jätti hyvän mielen ja innon lähteä seuraavanakin vuonna tapahtumaan ! Tälle samalle viikonlopulle oli ympätty itselle kaksi isoa juttua: Taisteluparini Ainon esiintyminen Kutsuvieraskisassa ja OF:n ensimmäinen kisaaminen ryhmässä sitten muutaman vuoden takaisen GTO - esityksen.

Kutsuvieraskisa



Tapahtuma oli tunteiden con itselle siinäkin mielessä että pääsin lauantaina lavan taakse kun olin Ainon avustajana mukana Kutsuvieraskisassa. Onnistuin lavalla sössimään yhden lavasteen paikan ja aiheutin tahatonta tilannekomiikkaa kisan aikana kun Aino palasi ääneen äristen korjaamaan sen.. Melkein hajosin elämääni tässä vaiheessa ("Voipaskavoipaska ANTEEKSI!! ;___;") mutta kun esitys meni ihan nappiin niin säntäsin istumaan cossiparini viereen ja pääsin jännittämään tuloksia hänen kanssaan.. Uudemman kerran liikutus iski paremmasta syystä kun Ainolle sitten napsahti ensimmäinen sija kisasta. Oli tullut elettyä sivustakatsojana ja nähtyä se vaiva ja työ mitä puvun ja esityksen eteen oli nähty että en voinut kuin olla valtavan onnellinen ja ylpeä. Valtavasti onnitteluja myös toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneille kutsuvieraskisaajille !

Kutsuvieraskisa oli omiin silmiin onnistunut uusi kisamuoto minkä jälleentulemista odotan innolla ensi vuonna ! Ensivuonna olisi tosin hienoa jos määriteltäisiin paremmin myös yleisölle mitä esitykseltä haetaan, esimerkkinä: onko esitys ja puku 50/50 tai mitä tuomaristo mahdollisesti arvioinnissaan painottaa.

Operaatio Fix-it



Toisena hauskana juttuna lauantaipäivälle oli projekti ( jonka olisi ollut ihana pitää kaksipäiväisenä ) Operaatio Fix-it eli Cosplayritarit - projekti missä olin mukana lauantaina. Tarjosimme ritarikaverini kanssa apua langan, pikaliiman, kaksipuoleisen teipin, kuumaliiman, jesarin ja kaiken muun hajoavalle cosplaypuvulle hyödyllisen tavaran muodossa ja autoimme apua tarvitsevia tapahtuman aikana. ¨

Itsellä upposi aamupäivä melkein kokonaan Kutsuvieraskisan lavan takana, mutta onneksi ehdin väliajalla jeesailemaan kuitenkin cossareita myös. (Näytin varmaan lavan takana ylivarustetulta cosplay-apulaiselta sellaiselle joka ei tiennyt mikä homman nimi oli) Tämä projekti pitäisi joskus ottaa kaksipäiväisenä tapahtumaan mukaan tai pistää kaksi eri tiimiä eri päivinä liikkumaan ja auttamaan kanssacossaajia. Nyt jäi hieman lyhyeksi, mutta oli erittäin hauska ja ihana kokemus ja saimme myös paljon positiivista palautetta !

Afro oli ilmeisesti helppo tunnistaa tapahtumapaikalta :D 

Puheohjelma


Picture is not related mutta on komea - Kuva: Santtu Pajukanta
Tapahtumassa oli myös mielettömästi mielenkiintoista ohjelmaa ! En vaan valitettavast ehtinyt käydä katsomassa kuin Järjestäytynyt cosplaytoiminta Suomessa - paneelin, Oikeat cosplaymammat puhuvat: Lapseni on cosplayharrastaja - paneeli ja Project CMV: Cosplayvideoita tekemässä.

Järjestäytynyt cosplaytoiminta oli yhdistyksemme jäsenen pitämä paneeli ja aihepiiri kiinnosti että mielenkiinnolla tuli seurattua keskustelua. Keskustelu polveili mukavasti jo sen puolesta että keskustelijoilla oli niin omanlaisensa taustat järjestäytyneen cosplayn parissa. Paneeli oli ehdottoman onnistunut ja mielenkiintoinen.Vastakkainasettelu oli kiinnostava ja panelistit oli valittu hyvin.

Cosplaymammojen paneeli oli hersyttävä ja lämmin ohjelmanumero, oli tullut nähtyä aikaisemmin myös tätä edeltävä paneeli missä harrastajat puhuivat aiheesta vanhemmat ja cosplay. Jokaisella cossarilla on varmasti jotakin omakohtaisia kokemuksia vanhempien, kauhusta, ihastuksesta ja vihastuksesta cosplayta kohtaan niin tämä paneeli sopi minulle kuin nyrkki silmään. Tuli naurettua ja liikututtua. Aivan ihastuttava.

Project CMV:n luento iski myös omiin itresseihin vaikka osa informaatiosta ei ollut mitenkään erityisen uutta, mutta kuitenkin pientä sain kuitenkin irti ja melkein perse meinasi lentää penkistä innosta kun luennon pitäjä sanoi suunnitelmakseen järjestää seuraavan vuoden Cosvisioniin CMV - kilpailun ! Olisi ihan valtavan mielenkiintoista ja varmana olisi intoa myös olla itse mukana ja myös osallistua. Kiinnostaisi huomattavasti enemmän kuin AMV - kisat. Kaikella lämmöllä AMV-kisoja kohtaan :D

Ryhmäkisa (School Days - The path of betrayal ends here)


Paras kuva conista ! Kiitos. - Kuvaaja: Marko Holmberg
Sunnuntaina esiintymiskisassa OF nousi pitkän tauon jälkeen takaisin kisalavalle. Mukana touhussa oli uusia jäseniä viime syksyltä ja tämä oli heille ensimmäinen kisa yhdistyksen nimen alla. Esitys meni nappiin, jännitystä oli ilmassa mutta tsemppaavassa ja hyvässä hengessä kävimme porukalla läpi lavaharjoitukset, kuvaukset ja conipäivän yhdessä. Hyvin pientä shootintapaista väkersimme aikamme kuluksi conipaikalla, mutta mitään cosplayshoottauksen helmiä ei syntynyt, mutta hauskaa oli! Kaikki pelasivat ihanasti yhteen hiileen, porukka näytti upealta yhdessä, conipaikalla että lavavalla ja olen valtavan kiitollinen koko ryhmälle koko coni ja kisakokemuksesta! Kiitos. 

Esitys oli siis sarjasta School Days ja oma hahmoni oli Setsuna Kiyoura. En ole tuntenut oloani näin tyttömäiseksi pitkään aikaan.

WOOOOMAAAN TAKE ME IN YOUR ARMS-eiku - Kuvaaja: Rullarinkeli ja Makotona Hannu
Valotekniikasta haluan antaa sekä lauantailta että sunnuntailta ehdottomat peukut pystyyn. JOKA ikisellä harjoituskerralla valot toimivat aina vaan paremmin ja uskon että jos ensi vuonnakin yhtä ihana ja pätevä tiimi on paikalla niin cosplaykisaajille annetaan oikeasti mahdollisuus leikitellä valoilla tunnelman kanssa kun ei tarvitse jännätä että toimivatko valot vai ei. (terveisin yleensä aina joku pissii valojen ajoituksessa jos on vähänkään mitään tarkempaa annettu VAIKKA on tarkat ohjeet ja useammat lavaharjoitukset) Valot on kuitenkin yksi todella ihana tehokeino tunnelman luomisessa. SCREENI oli myös käytössä mikä aiheutti miellyttävää sydämentykytystä.

Samaten järjestäjät, mammat, itse cosplayvastaava ja kaikki staffi oli aivan järjettömän avuliaita, fiksuja ja ihania että vaikka jotakin pientä sekaannusta aikataulujen kanssa oli niin kysymyksiin pyrittiin antamaan aina vastaus ja tuli olo että kisaajista kannettiin huolta.


Esitys sijoittui kolmanneksi ja kävimme vastaanottamassa palkinnot loppuseremoniassa ! Itse tapahtumasta noin yleisesti voisin sanoa että hyvin kunnianhimoisesti kisoja oli molemmille päiville kolme kappaletta että näin jälkikäteen mietittynä kisaajamäärä oli aivan järjettömän iso että ihan hirvittää, mutta hyvin tästäkin selviydyttiin kunnialla. Tapahtuma on vielä nuori, mutta ehdottomasti tarvitsee paljon näkyvyyttä ja palautetta niin ensi vuonna se palaa vielä loistokkaampana takaisin. Ajattelin jankuttaa kaikille lähipiirin vähänkin cosplaymielisille ihmisille että TULKAA TURKUUN ENSIVUONNA. 

Haluan lisää. kiitos. 

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kitacon 2014 - True feelings

Kitacon 2014 on nyt virallisesti omalta kohdalta ohi ja conista on nyt päästy oman kämpän suojiin. Totooria Helmod sai ensiesiintymisensä conissa ja valitettavasti hyvin viimeiseen iltaan vedettynä puku tuli viimeisteltyä.. Viikolla ei energia ja ymmärrys riittänyt kirimiseen ja unikin jäi vähäiseksi, mutta coniaamuna sitten pienen jeesailun avustuksella sain puvun päälle ! Samaten jo vuodesta nakki ja makkara seuranut kuuluisa Malician sooloprojekti: Puvun osien unohtelu kotiin jatkui uudella episodilla nimeltään Episode 4. Koristeet jalkoihin jäivät lepäämään makuukammarin lattialle. Uskomaton tumpelo ... Ehkä olin vain aamusta asti hahmossa, siitähän se tietenkin johtui !


Kuvaaja: Santtu Pajukanta

Puku oli Totooria Helmond pelistä Atelier Totori: The Adventurer of Arland.

Tavoitteena oli tällä kertaa kokeilla yksilökisaa ja periaatteessa tämä oli ensimmäinen varsinainen cosplayPUKUkisakokemus. (Aikaisempi Assemblyn kisa oli niin paljon erillainen perinteisiin conconkisoihin niin siksi tämä luokittelu) Aikaisemman illan kiire näkyi hieman työjäljessä ja sekä hyviä että huonoja asioita löytyi puvusta.. pienestä epävarmuudesta huolimatta päätin silti lähteä kisaan sillä Kita on tälle keväälle ainut mahdollinen con johon 100% varmana on aikaa yksilökisaamiselle. Ainakin lavalle on pääsy varmaa, spotlight odotti ja uskon että tällä hetkellä kaikki kokemus on arvokasta.. Sijoittumista ei tullut, mutta ei se mitään ! Conissakin tuli viihdyttyä vaan se lauantaipäivä sillä sunnuntaille olisi jäänyt niin vähän tekemistä että lattialla nukkumisen sijaan oli mukava päästä omaan sänkyyn.

Ennakkotuomarointia oletin että itse kisassa ei sellaista ollut, mutta kuitenkin tuomarit pyrähtivät verhojen takana katsomassa millaisia pukuja oli kisassa ennen lavalle astumista, tosin vain yksi tuomareista ehti katsomaan kaikki kisaajat pukuineeen läpi. Kahdelta muulta tuomarilta (Janne Kemppi ja joku mieshenkilö jonka nimeä en tiedä) näkyi jääneen kokonaan katsomatta viimeisen parin puvut mikä säälitti aika paljon... Muutama kisaaja jonka puku kiinnitti huomiota tai osasivat itse kiinnittää huomiota pukuunsa saivat tältä tuomarikaksikolta hieman pidempää saabisua kuin muut. En tiedä että miten Kitaconissa tätä ennen on tuomarointi hoidettu, mutta tämä ei minun näkökulmasta toimi.

Kiitoksia kuvauspalvelulle kuvista !
Omakohtaisesti Kitaconin tuomarointi oli huonoin tuomarointikokemus ikinä tähänastisista. Ei joka osalta, mutta mieleen jäi kun tuomarikaksikko osui minun kohdalleni astuin eteenpäin kiltisti, levitin kädet ja pyörähdin valmiiksi hieman. Pukua tai minua ei noteerattu sanallakaan. Ei tervehdystä, eikä edes kiitosta loppuun ennen kuin jatkettiin seuraavaan. Jos olisin ollut tuoreempi harrastaja niin olisin pahoittanut mieleni ja pahasti. Positiivisena voin sanoa että ensimmäinen tuomari (tapahtumista jo muutenkin tuttu skenekaveri) hoiti hommansa kiireessäkin kunnialla vaikka Kemppi ja henkilö äksä eivät minun silmissä sitä tehneet.

Ohessa ilmeeni
Se että osaa asettaa itsensä esille ja näyttää pukunsa hyvät puolet kuuluu kisaamiseen, mutta kun aika näin kortilla niin tuomareiden pitäisi tulla ensimmäisenä vastaan kisaajaa ja että olo on edes sellainen että on pukuineen tullut huomatuksi ja arvostetuksi. Edes se hei, -insert tähän kommentti puvusta- ja lopuksi kiitos olisi näissä olosuhteissa riittänyt. Toivottavasti olin ainut tällaista kohtelua saanut.

Jos mahdollisesti lavan takana ei yli kolmellekymmenelle kisaajalle aika jakaudu tasaisesti niin uskon että Kitaconin pitäisi tulevassa varata aina ennakkotuomarointi ennen kisaa. Kitacon on kasvava tapahtuma niin myös cosplaykisan ja sen tuomaroinnin pitäisi pysyä kehityksessä mukana. Taso oli noussut taas viime vuodesta ( Hyvä aina hokea tätä, mutta en valehtele taaskaan, jopa aloittelevilla cossareilla oli jopa tosi luontevia poseerauksia lavalla !) että ihan arvostuksesta kisaajia kohtaan tuomarointi olisi järjestettävä.


Kaikki kisaajat yhteiskuvassa - Kuvaaja: Santtu Pajukanta
Lavalle astumisesta jäi kuitenkin hyvä maku, sain vastattua kysymyksiin hahmossa ja tällaseenkaan ei ole ennen mahkua ollut että.. sanotaanko että nautin lavalla pyörähtämisestä valtavasti ! Väliaikana sitten seurasin yhdistyksemme tanssirymä Bluff:n esiintymistä joilla oli energisin ja paras veto heiltä tähän asti ! GO!GO! Bluff! *tekee aaltoja*

Itse conipaikkana Sauvo - talo oli toimivampi oikeastaan mitä itse Kemin kulttuurikeskus, sillä myyntipöytä-alueelle ja taidekujalle tuntui kerrankin olevan tarpeeksi tilaa, lava kisalle oli upea ja tilaa tuntui riittävän. Kuitenkin Sauvon ilmastointi ei tuntunut kestävän kävijämäärää vaan ilman lämotila kohosi nopeasti epämukaviin lukemiin. Myös järjestyksenvalvojia tai vänkäreitä olisi voinut olla paremmin muunmuassa häätämässä turhia hengailijoita esimerkiksi käytyäviltä roikkumasta ja  pukuhuoneesta pois. Pukuhuoneeseen jäätiin näpöttämään ja juttelemaan kavereiden kanssa takalistoilla istuen.

Greenroomista haluan kuitenkin kiittää lämpimästi ja muistaa tämä positiivinenkin kun tapahtumasta löytyy ihaniakin asioita vaikka kritiikki on tällä kertaa ollut vahvaa. Kitacon on sellainen con johon on ollut aina ihana palata vuosi vuoden jälkeen ja nytkin yleiskuva oli kaikesta huolimatta hyvä. Järjestäjien kanssa on aina mukava tehdä yhteistyötä ja vänkärit ja työntekijät ovat aina mukavia ja avuliaita ! Luennoillakin näkyi tällä kertaa löytyvän innokkaita kuuntelijoita ja ilmeisesti ohjelmalle löytyi kiinnostuneita harrastajia kuuntelemaan hyvin. Maid Cafe oli myös aivan ihanainen, saimme hyvää palvelua, hinnat olivat kohtuullisia ja meidän butleri oli oikein symppaattinen.

Totoria menee hetkeksi talvi-unille pukuna, mutta tavoitteena olisi korjata muutamat virheet puvusta vielä ja saada proppi ja laukku viimeisteltyä pukuun. Kesälle on jännäkuvauksia luvassa sensein ja seikkailijatoverin kanssa !

Kiitos Kitacon ja ihanat immeiset mukana menossa !

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Totooria VIP - Tuleva Kemin Kitacon 2014

Ilmeeni kun coniin enää 5 päivää.
NOH tilanne ei vielä ole pahin mahollinen mutta sanotaanko että työnsarkaa riittää vielä puvun kanssa ! Annan itselleni kuitenkin tällä pienen motivaationakin että saan päivittää, spämmätä hieman kuvia ja nakuttaa hetken koneella. Kitaconiin on nyt alle viikko.. Suurin työ tulee olemaan kirjailujen viimeistelyssä ja shoecovereissa, mutta kiitos pikaisten cossilanien feat. Aino taiteilin viikonlopun aikana Totoorian "kruunun" maalausta vaille valmiiksi. Iiih~

Hommia teen vielä tuli takaliston alla, mutta enä Kitaconin saapuminen ei pelota ! Jos hommia jää ihan viimehilkulle niin saampa ainakin opetuksen... :D

Yläosan kanssa ilman takkia

Hameen evoluutiota ensiksi näin alkuun hieman.. pituudella ei mokomaa ole pilattu, mutta työstöllä sain siitä vielä reippaamman näköisen ja nätisti tyllejä siistimmäksi silittämällä se nykyään hivelee paremmin silmiäni. Takalisto voi paistaa koko iloisen päivän, mutta turvapantsut alle ja menoksi. :P




Vähän lisää kirjailuja..
Peruukki on myös aivan ihana, tosin kuitu oli hassun haperoa että ei kestänyt minun.. tavanomaisia käsittelyitä. ( Lue: Suoristusrautaa pienimmällä teholla )


Ehkä tästä vielä alkemistiksi ensi viikonlopuksi ruvetaan ! Kitaconissa nähdään ~

maanantai 23. syyskuuta 2013

Tracon 2013 - WCS-karsinnat ja sijoittuminen, Super Senior ja kamalasti feelsejä

Se on kaunis.
Odotin innokkaana jos olisi ehtinyt tulla Anikin kuvagallerioihin kuvia oikeista asioista, mutta kehoni alkaa olla valmis, conikrapulasta ei ole häivääkään ja kohtalaisen noloa venyttää kyseistä päivitystä todella pitkälle niin täältä tämäkin päivitys viimein tulee. Nauttikaa!

Syksyn huipentuma eli Tampereen Tracon on nyt viimein ohi ja hämmentynein tunnelmin kouraan jäi toinen sija WCS - karsinnoista! Koko kisa oli jotakin uskomatonta ja olen sijoittumisesta valtavan iloinen. Kiitos tästä kaikeasta kuuluu myös Ainolle jonka kanssa tuli käytyä koko esityksen kokoamiseen ja puvuntekoon liittyvä prosessi yhdessä.. Apu oli puvun kanssa myös enemmän kuin kaivattua koska Bao oli pikkutarkin puku mitä tähän asti olen tehnyt..

Kiitos paaaaaljon paljon Aippe, jatketaan pukuilua yhdessä kunnes ollaan liian rumia siihen !

Leveät on hymyt ! - Kuvaaja Sami Räbinä
Eniten riemastuttaa se että sijoitus nousi parin vuoden takaisesta karsinnasta yhdellä sijalla ylöspäin! Utena ja Anthy sijottuivat tällöin kolmanneksi. Tuli naurettua että lahjakortilla Sinooperiin (mitä viime kerralla saimme kolmansina) olisi ollut seuraaviin pukuihin vielä enemmän hyötyä kuin kameroista mitkä saimme palkinnoksi, mutta vitsi vitsinä. Tämän vuoden kisa oli todella kovatasoinen että sijoittuminen ei ollut missään määrin itsestäänselvyys. Onnittelut voittajaparille ja kolmanneksi tulleille!

Tässä jännäkakka - ilmeemme ennen kisaa ! 
En ole tämänkaltaista kisajännitystä saanut kokea luultavammin.... ikinä. Edellisestä kerrasta kun WCS karsinnoissa olimme on jo sen verta aikaa että tällä huteralla päälläni en muista kuin jonkunlaisia tunnetiloja mitä odottaminen ja hermoilu aiheutti. En muunmuassa muista tuomaroinnista edelliskerralta juuri mitään, mutta tämä kerta oli erilainen. Tekstiä tuli suollettua, vaikka kieli sattuikin olemaan englanti, tilanne tuntui kohtuu luontevalta ja.. tuntui myös siltä että pystyi astelemaan ylpeänä puvustaan tuomarointihuoneeseen. Toivon mukaan osasimme antaa hyvän kuvan itsestämme.

Varsinaisia kireitä hetkiä ei oikeastaan ollut päivänä muuten kuin kiireen puolesta aamutuimaan karvan verran, mutta onnistuimme ilmottautumaan kuitenkin ajallaan ja taisimme olla toisena tuomaroinnissa. Puku solahti päälle hyvin, peruukki näytti hyvältä ja ainut haittaava asia oli se että molemmat olivat onnistuneet unohtamaan peruukkisukkansa kotia. Ennen tuomarointia väkersimme kasaan myös lavasteen. Kyseinen Kiinalainen maisema jäi kuitenkin Tampereelle, luomus oli aika hauska ja tehty kasaan toiseksi viimeisenä iltana Tiimarin sormiväreillä. Hihi~

Tunteiden paloa ja muuta mukavaa vihreän ja punaisen sävyissä - Kuva: Matias Tukiainen
Päivän ainoita kurjuuksia sitten oli lavaharjoitusten hankaluus kun valotoiveet eivät uponneet valomiehelle sitten ollenkaan. Valot käytiin läpi kolme kertaa vaikka kirjalliset ohjeet ajoituksineen oli annettu ja vielä hyvissä ajoin. Valot olisivat pitäneet sammua kokonaan kun molemmat poistuimme lavasteen taakse ja se oikeastaan.. tapahtui lavalla ajallaan, mutta valot PALASIVAT himmennettyinä päälle. En tiedä ajatteliko valomies että kompastumme muuten lavalle naamalleen, mutta lavaharjoituksissa olimme saaneet pyöritellä valojamme ihan pilkkopimeässä. Tarkasti suunnitelluilla valotoiveilla ja meidän kahden WCS - karsintaesityksillä ei näemmä ole yhteistä tulevaisuutta.

Tämä ei onneksi pilannut koko esitystä ja kaikki meni muuten nappiin, mutta tottakai piti kihistä harmista aikansa... Katse liimautui onneksi nopeasti muiden WCS esitysten seuraamiseen, yksilökisaan ja missimittariin. Suosikkeja lavaratkaisuista WCS kisan aikana oli viimeisen kisaparin (ja kolmanneksi tulleiden) pelikone - idea. Oli ihana plot twist loppuun! En omalta jännitykseltäni osannut keskittyä kunnolla alkupään esityksiin, mutta ilmeisesti videotaltiointi kaikista on olemassa niin toiveena olisi tutustella kaikkiin joku synkkä ja myrskyinen yö kun on aikaa. Toivonmukaan ensi vuonnakin kisaajamäärä pysyy korkealla, ilmeisesti tänä vuonna rikottiin ennätyksiä kisaajaparien määrässä. Viime vuonna taisi olla taasen ennätysvähän?

Kakkoii desu SuSe @ Cosplayhaaste - Kuvaaja : Sami Räbinä
En edes tosissaan yritä ympätä koko Traconia yhteen samaan postaukseen, mutta lyhyesti sanoen loppuconi meni aika väsyneissä, mutta onnellisissa merkeissä hyvän seuran parissa. Sunnuntaina tuli osallistuttua Cosplay haasteeseen joka oli Fredrikin järjestämä interaktiivinen kisailu-ohjelma ja viimeinen ilmeisesti laatuaan. Juttua lensi jos minkälaista ja toivon mukaan onnistuimme viihdyttämään yleisöä ! (Suse sijoittui komeasti myös toiseksi, kunniakkas Gay Swimmers tiimi veti pitemmän korren :o )

Vielä samalle päivälle viimeisenä ohjelmanumerona ja ainoana luentona Traconissa kävin kuuntelemassa Iitun ja Suvin Muumilaakson vapinoita - luennon. Kyseinen luento kutitteli nauruhermojani alusta loppuun ja viihdyttävänä pakettina ehdottomasti kannattaisin että tytöt toisivat luennon myös johonkin toiseen coniin sillä hyvän kokonaisuuden lisäksi paikalle ei edes mahtunut kaikki halukkaat kuuntelemaan. Muutamaan kertaan mietin dian alussa että miten tämä liittyy luennon aiheen rajaukseen, mutta tuntui että punaiset langat kuitenkin aina ensiepäilyksistä huolimatta onnistuttiin sitomaan hyväksi kokonaisuudeksi ja huumorin siivittämänä traumat selitettiin viihdyttästi auki. Kiitos paljon !

Kaikki puvun korut mahtuvat pienen pieneen Rilakkuma peltirasiaan :3
Itse koin ihan valtaisan.. cosplayn kuumotuksen iskun heti conin jälkeen.. Yleensä aina tapahtumat ovat inspiroivia uusien cosplayprojektien aloittamisen suhteen koska näkee muiden upeita pukuja, mutta nyt kun takana oli noin pitkä pukuprojekti niin tuntuu erityisen höpöltä alkaa suunnittelemaan jotakin uutta ! Seuraava tapahtuma tulisi olemaan Kemin mangapäivät ja Chibicon Oulussa.

Huhuhuh. 

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Desucon Frostbite 2013 ja Kemin Kitacon 2013 - Helkkarin pitkä aika molemmista

U mad?

Tuli koettua conin jälkeen hienoista masennusta kun yhtään ainotta siedettävää kuvaa ei löytynyt ilman blurraantumista Ashi Kechumista omankin.. aloitteenpuutteen vuoksi koska en tajunnut ahdistella yhtään kamerallista lähimmäistä että olisin saanut hyvää todistusaineistoa että olin tapahtumassa Ashin kamppeet päällä. Päädyin sitten omaksi iloksi leikkimään Gimpillä ja tässä tulos. Nauttikaa ja syleilkää tätä näkyä koko sielunne kyllyydestä ! Olin pieni  poika  rölli ja ylpeä siitä.

Desucon Frostbite ryöpsähti ohi jo aikapäiviä sitten, mutta sanon muutaman sanan tapahtumasta kuitenkin. OF:n esitys oli se mitä odoteltiin viime syksystä asti ja kontolle tipahti Ash Kechumin rooli. Hieman hirvitti tehdä asua sen vuoksi että sarja on itsellekkin niin tärkeä lapsuudesta, mutta pääsin paineistani kohtuu nopeaa. Puvunteko oli kohtuu simppeliä koska malli oli yhtä pökylää että ainoat työt mitä peruskaavan piti melkein tehdä oli korotusta vyötäröltä ihanan ysäristi ylemmäs. Värisävyistä tein itselleni upean värikartan mistä sain hyvät naurut.. Paikoin kuin ruotsinlippu ristetytettynä RAIKKAASEEN keväänvihreään ja lisätty pari muuta neonväriä mukaan ja avot. Kaunis mikstuura on valmis. 

Repun pukuun päädyin vääntämään extempore edellisenä iltana. Haluan joka pukuun oman siihen kuuluvan laukun! Tuntui ihanalta. 

Itse asu ei ollut mikään itsetunnonbuustaaja tai .. noh asussa en kokenut oloani erityisen viehättäväksi, mutta maailmanmiehen elkeitä piti sitten muuten vaan kerätä omaan rintakehään kun.. tuleehan minusta vielä joku päivä suuri Pokemonmestari ! (niin varmasti Ash) Hahmona Ash lavalle tuotuna oli todella mukava kokemus, kerrankin sai vetää hieman överiksi ja revitellä. Voi kuitenkin kestää hieman pidempi hetki kun saan puvun vedettyä itselle takaisin uudestaan päälle ! Ehkä kesänmittaan saisin ikuistettua Ashin edes jossakin määrin. Tämän ja viimevuoden saldo kuvista cossien kanssa on aivan surkea muutenkin niin.. parempi jatkaa vaan pukujen tekemistä ja petrata siinä että saisin niistä kuviakin. Q odottaisi myös vielä aikaansa, tosin sarvet ovat jemmassa vielä äitillä vaikka koko asu onkin hyvässä tallessa.

"....Bulbasaurin kasvattaminen on lastenleikkiä..."

Kitacon 2013 taasen livahti hyvin sutjakkaa, istumalla enimmäkseen koko päivän pöydän takana, mutta tuli kuitenkin pidettyä yksi luento Fukan kanssa aiheena cosplay rage, mutta onneksi periaatteena oli huumoripohjainen veto sillä mitään suuria liekkejä ei kuitenkaan leiskunut kummankaan kidasta, mutta onneksi oli hauskaa ja paneeli tuntui silti onnistuneelta. Kiitoksia paljon kuulijoille ja tämä kuitenkin kokemuksena tulee olemaan näitä myönteisempiä että pienikin yleisö osaa olla vastaanottavainen ! 

Kävin itse myös loppupäivästä katsomassa kaverin One Piece - luennon ja sen verran jäi ainakin sanottavaa että fanitytön antaumusta sarjaan ei kannata aliarvioida kun luennon päätteeksi kuitenkin jäi sellainen kutina että voisin melkein lämmitellä vanhaa One Piecen katsomistani vielä joku päivä.. tai vilkaista mangaa joka kuulemma toimii vielä paremmin. Kiitos tästä.

Päivä päätettiin toki perinteisesti Kemissä kiinalaiseen ravintolaan, mutta itse tapahtumasta jäi valtavan hyvä mieli koska tapahtuma oli taasen kasvanut ja omissa silmissä myös kehittynyt tänäkin vuonna. Tuntuu että sanon tämän joka vuosi, mutta en tosissaan valehtele. Kemin kulttuurikeskus alkaa olla tapahtumalle melkein liian pieni, mutta toivonmukaan tiloja (joita tälläkin hetkellä on käyttämättöminä) pystyttäisiin hyvödyntämään vielä lisää että tapahtumalle annettaisiin lisää tilaa kasvaa. Pohjois-Suomen tapahtumilla on kuitenkin tärkeä sija meidän täällä pohjoisemmassa asuville harrastajille.

Tulevista cosplaysta en nyt lähde heti tähän avautumaan, mutta sanotaanko että uutta peruukkia on tilauksessa, yksi kangasvärjäyserä on päätynyt väärän värikseksi (Toivonmukaan Aino tekee yhden tietyn cossin tulevaisuudessa että saan sen myytyä pois!) ja suunnittelua on käynnissä. Tira Misu on kaavoina vielä läjässä huoneen nurkassa, mutta ei ole haudattu myöskään ! Kevät pukkaa tässä päälle, uusia projekteja Fredrikin nimissäkin alkanut, päääsykokeita tulossa ja opiskelujenkin kanssa teettää työtä. Eiköhän tässä vielä selvitä.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Ennen ja nyt

Haaste houkutteli minutkin hereille talviunesta. Tämä olkoon sopiva päivitys villille blogausvuodelle ja toivottavasti aktiivisemmalle uudelle vuodelle. Uutta cossia on uunissa, mutta teen päivitystä kunhan saan konkreettista todistusaineistoa enemmän kasaan !

Trigun - Meryl Stryfe


Kaikki alkoi. Animecon 2007 sai cosplay kärpäsen puraisemaan. Verta hikeä ja kyyneleitä ja pieni Trigun ryhmä.

Shoujo Kakumei Utena - Kaoru Miki 
Tengen Toppa Gurren Lagann - Simon

Ensimmäinen peruukki, uusi cossiryhmä, ensimmäinen pukukisa !


Soul Calibur 4 - Amy Sorel
Yami no Matsuei - Asato Tsuzuki 

Uusia tuulia, uusi esitys ja jumalattoman tukala crossplay kesähelteellä pienellä ryhmällä. Vielä Tsuzuki nousee uudestaan !

AKB48 - Sakura no ki ni narou
Evangelion: 2.0 You Can (Not) Advance - Mari Makinami Illustrious 
Adolescence of Utena - Himemiya Anthy 
AKB48 - Everyday Kachuusha

Isoimpia kiintopisteitä oli WCS karsinta ja Animeconin kumipuku. Upeita kokemuksia sekä esitysten että cosplayn saralla !

Shuffle! - Kaede Fuyou
Vocaloid - Kagamine Len 
Great Teacher Onizuka - Yoshikawa Noboru
Cowboy bebop - Edward Wong Hau Pepelu Tivrusky IV
The Money of Soul and Possibility Control - Q

Vuosi ei ollut puvunteon saralla työtelijäin, mutta esitykset pitivät kiireisinä. Sailor kauluksia, korvia, crossplayta, tanssia ja sarvet !
UPEA VIRHE: 2008 ei 2007 ... pahoittelen.
Pituus on ainakin kasvanut monella sentillä kun pää on saanut uusia ulokkeita.


Pienestä on aloitettu.. Vielä on aikoja edessä kämmäillä, kurpata saumoja ja tehdä virheitä, mutta cosplayssa onneksi yleensä oppii virheistään pikkuhiljaa ja uusia työstötapoja keksitään, kokeillaan ja hylätään. Aluksi aloin kirjoittamaan pitempää tekstiä siitä mitä kunakin vuonna on tapahtunut, mutta päätin kuitenkin antaa kuvien puhua puolestaan enimmäkseen.

Tulevaa vuotta ajatellen tartun seuraavaksi materiaaliin jonka kuvittelin jo kuopanneeni pysyvästi.

Hyvää tulevaa uuttavuotta 2013 !

Tasan 30 seuraajaa on nyt karttunut, mistä kiitän myös kauniisti !


tiistai 9. lokakuuta 2012

GTO - Fredrik style


Se on viimein ulkona ! Kiitos kuvaajalle Niinalle ja koko projektissa olleille omastakin puolesta. Kuvaajina toimi myös Aino, Roro.

Oho, tällä hetkellä on se 29 seuraajaa.. Samaten tämä on 40 postaus, mutta jospa tämä olisi kimmoke postata pian jostain uudesta. 

tiistai 2. lokakuuta 2012

Upea ope Onizuka ja photoshoot


Aihe josta on pitänyt jo pitemmän aikaa kirjoittaa on meidän Great teacher Onizuka - ryhmä jolla kisasimme Traconin ryhmäkisassa ! Tracon merkintä venyi niin pitkälle muuton ja yleisen laiskuuden vuoksi niin päätin ympätä sitten Photoshoot - raportin kanssa yhteen maininnan Traconista. Pitkä postaus on pitkä.

Tracon oli upea tapahtumana jo ihan kauan odotetun sunnuntain takia. Huono sää ja ilmeisesti (nuoremman?) conikansan roskaaminen oli toiset isommat miinukset. Iltapuolella tapahtumapaikalla pyörineenä tuli  jälkimmäinen huomattua. Reissu oli kohtuu hektinen lauantain Cosplayhaasteen ja sunnuntain ryhmäkisan vuoksi, mutta hauskaa tuli kuitenkin pidettyä monella tavalla.

Cosplay haasteesta voisin lainata Traconin sivujen kuvausta: "Cosplay-haaste on huumoripohjainen ohjelmanumero, jossa kisataan kaikkien aikojen cosplaytittelistä. Kisaan haetaan neljää 2-3 hengen ryhmää. Kisassa käydään läpi kolme haastetehtävää, jotka vaativat osallistujiltaan cosplay- ja skenetietotaitoa. Vastassa voi olla pikainen peruukin muokkaus, tietokilpailu tai vaikka tanssitaitojen esittely. Jokaisen tehtävän jälkeen jaetaan pisteet ja yksi ryhmä putoaa kisasta pois." Ohjelmanumero oli yhdistyksemme pitämä ja aikalailla kokeileva ohjelmana vielä sillä järjestettiin ensimmäistä kertaa. Itse ohjelman tekemiseen en osallistunut, mutta lähdin paikkaamaan parin yhdistyksen ulkopuolella olevan ystävän kanssa tiiminä Super Senior. Langetkaa jalkoihimme.


Ohessa klippejä ohjelmanumerosta. Kokonaisuutta voi olla hieman vaikea hahmottaa jos ohjelmanumeroa ei ole nähnyt livenä, mutta raotan kuitenkin hieman miten tuli iltapäivä vietettyä. Hauskaa oli !

Iltapäivän huipentuma oli Pukukilpailu ja World Cosplay Summit -karsinta. Pettymykseksi lukumäärä oli sama vaikka kuinka sormilla yritti laskea... vain neljä paria yrittämässä Japaniin edustamaan. Miksi? Ihmiset miksi? Viimevuoteen nähden osallistujamäärä oli kohtuu surkea, mutta positiivista oli se että jokainen kisaajapari oli panostanut tosissaan esitykseensä ja kärki oli hyvin tasaväkistä! Odotin oikeastaan karsintoja kuin kuuta nousevaa sillä viime vuonna kun oli tullut vietettyä samainen aika lavan takana niin VIHDOIN pääsin katsomaan millaista panosta muut antavat tänä vuonna. Paljon onnea sijoittuneille että voittajaparille ja toivon mukaan ihmiset saavat kaikista esityksistä lisämotivaatiota osallistua ensi vuonna uusiin karsintoihin ! Traconin lava on aina ihan loistavuutta esityksien kannalta ja sitä tuli lämmiteltyä Onizuka esityksen merkeissä.



Jos äänen outoutta miettii niin sitä piti hieman muuttaa että tekijänoikeussyistä raidan kanssa video pystyttiin uppaamaan Tubeen.

Koko esityksen tekoprosesssi lähti tämän vuoden keväällä kunnolla pyörimään. Liftien lisäksi itse tanssiosuuksia sun muita alettiin sitten pikkuhiljaa avaamaan ja kaikkien niiden hikisten harjoitustuntien jälkeen pääsimme viimein lavalle. Aika oli ollut hyvin pitkä, mutta tekovaiheetkin olivat tyydyttäviä sillä tämä oli ensimmäinen vuosi kun tosissaan tähtäsimme näin isolla porukalla lavalle. Kurjin juttu oli että yksi jäsenistä sairastui Traconiin eikä päässyt esitykseen, mutta onneksi pääsi sitten osallistumaan photoshoottiin jälkeenpäin. Samaan aikaan tosin photoshootti kaatoi kuumeeseen yhden toisen jäsenen, mutta... ehkä ei puhuta kirouksista ja manata enempää :D

Pieni huomautus muuten lavan takana liikkuville ihmisille. Joku neropatti oli mennyt räpeltämään lavan takana esityksemme köyden hirttosolmuun ennen esitystä. Asia tuli huomattua onneksi reippaasti ennen lavalle menemistä, mutta jos asiaa ei olisi huomautta niin esityksessä sitominen olisi ollut aavistuksen vaikeampaa. Pieni pyyntö: Älkää koskeko muiden lavasteisiin tai mihinkään ylimääräiseen ryönään mitä lavan takana löytyy.

Ohessa pieni fiiliskuva

Lavasteet toimi, esitys toimi, liftit toimi. Elämä toimi ! Oli hauskaa, en tosin muista tasan esiintymistilanteesta juuri mitään, mutta riemu oli valtaisa kun ilmoitettiin että tosissaan oltiin voitettu kisa. Muita esityksiä tuli katsottua huuli pyöreänä, upeita ideoita oli paljon ja monia oltiin tosissaan viilattu viimeiseen asti. Hämmennyin ja ihastuin yhden esityksen osasta missä lavasteen suojin potkittiin ilmassa palloa. Ihmiset.. kiitos !

Itse ryhmäkisasta noin ylipäätänsä voisin sanoa sen että olen valtaisan onnellinen että tällä porukalla päästiin Tampereelle asti ja saatiin tämä projekti ulos näin tyydyttävänä pakettina. Lehmänä ojassa mätköttää myös se ajatus että mikä koko Show-cosplay-yhdistys OF ry:n perustamisideana oli että saataisiin koottua porukkaa jotka haluaa myös tehdä isotöisiä ryhmäcosplay esityksiä Suomen cosplay lavoille. Ja se tehtiin. Olette ihania vaikka olenkin turhan ujo sanomaan sitä koskaan. Nyt loppui tämä vetistely ja jatkan enemmän miehiseen asiaan..

Koko photoshoot pähkinänkuoressa - tainoeiihanmuttamelkein

Pidimme samaisella porukalla ison cosplay photoshootin. Kuvaajana toimi ihana Niina ja kuvauspaikkana toimi läheinen koulu. Ensimmäisellä sessiolla meidän Tomoko oli kuvauksesta kipeänä kuvasimme sen nelisen tuntia sekä kuvaa että videokuvaa. Homma jatkui viime viikonloppuna melkolailla samoissa merkeissä. Kuvamateriaalia tuli VALTAVASTI ja photoshootista irtosi iso läjä hersyttäviä otoksia kaikista. Kuvallinen määrä on ihan valtaisa ja muunmuassa omassa devissäni on materiaalia, Rullarinkelin blogissa että erään nettinimellä Fukka kulkevan henkilön blogissa otoksia löytyy ! Kiitos ~




Maailmankartta aavistuksen hukassa


Opetaja piirsi hirveyksiä taululle ja kukahan sitä joutui pyyhkimään..?


Ja koko porukka vielä.

GTO oli valtavan hauska kuvata jo senkin takia että porukka oli joutunut työstämään hahmoja esitystä varten että oleminen tuntui luontevalta. Oma hahmo oli Yoshikawa Noboru, luokan kiusattu varpunen joka löytää oman minuutensa ja elämänilon takaisin kiitos Onizukan. Kehonkieli oli noin shootissa hauskaa toteuttaa ja en ole kokenut olevani missään photoshootissa ennen näin sisällä hahmossa, ainakin millainen olo kameran edessä oli. En spämmää isompaa määrää kuvia enää tänne, mutta nyt on aika tähdätä kohti uusia tuulia ja pukuja. 

Ihana harrastus.



tiistai 7. elokuuta 2012

Animecon ja Radikaali Eetu ja Assembly Q + esitysfail


Aikalailla heitän nopeaa päivitystä pitkän hiljaisuuden jälkeen, mutta elossa ollaan. Mitään suurta perustetta päivittämisen jättämiseen ei ole. Enimmäkseen perisynti nimeltä laiskuus. Esitysprojektejen kanssa mennyt kevät, koskien Desuconin tanssiesistystä että Animeconia, mutta niistä lähempänä lisää.

Ensinnäkin Animecon. Kuopioon oli jotenkin helpottavan mukava matkustaa koska yleensä tottunut että conimatkoihin tulee täältä pohjoisemmasta upotettua se vähintään kuutisen tuntia. Majoituksena toimi pitkästä aikaa lattiamajotus mikä osottautui jälleen kerran ihan mukavaksi kokemukseksi, varsinkin kun puku oli sen verta helppo. Vieläkään kaikkia kuvia koko cossista en ole saanut, mutta joskus tuossa viime keväänä tuli lupauduttua että teen Cowboy Bebopin Edin. ( Okei : Edward Wong Hau Pepelu Tivrusky IV, mutta herranjestas..)


Pientä kriisiä kropan puolesta aluksi piti tietenkin kokea ihan noin vaan kriiseilyn ilosta, mutta samaan aikaan kun tuli työstettyä Cosplay ja ulkonäkö - aiheista luentoa niin piti sisäistää itselleen, että miten 2D hahmoksi ei voi muuttua. Kukaan ei ihan oikeasti tule osoittelemaan että 20-vuotias nainen cossaa sakkoliha-ikäistä hahmoa. Yritän kehittää ulkonäöstä noin omakohtaisesti jonkunlaisen pidemmän postauksen ihan noin tehdyn luennon kunniaksi, mutta nyt ei taida ajatus riittää mihinkään kauhean syvälliseen ajatuksenjuoksuun. Ed oli hauska hahmo poseerata, näin kivaa ei ole ollut cossi päällä aikoihin ! Odotan photoshoottia.



Tässä Ed vielä kotikunnossa. Peruukki hieman kärsi matkassa, mutta pysyi onneksi ilmavana. tapahtumassakin. Peruukki itse tuli modattua vanhasta Amy - peruukista. Kuitu oli mennyt aika järkyttävän näköiseksi kiitos aikaisemman värjäyksen ja väkivallan mitä peruukille kokemattomana on tullut harjoitettua, mutta toimi tähän tarkoitukseen hyvin. Laseista olen kohtuu ylpeä, niistä ei nyt löydy kunnollista kuvaa, mutta varmaan shootin jälkeen kuvissa näkyy! Ompelussa nyt ei ollut mitenkään valtaisaa haastetta kun kyseessä oli leggareiden lyhennys ja lyhyen valkoisen paidan ompelu.

Nyt perukki on tosin uudemman kerran pesty ja koki ikävän muodonmuutoksen heti kun pääsi kosketukseen veden kanssa: NIMITTÄIN VÄRI IRTOSI HYVIN REIPPAALLA KÄDELLÄ. En tajua johtuuko homma kuidusta, mutta epäilen että lakka jotenkin on pessyt copic värin peruukista pois.. Nimittäin kun värjäsin peruukkia niin väriä suihkutuksen ja kuumennuksen jälkeen irtosi tuskin ollenkaan, mutta nyt kerran conissa käytön jälkeen väri liukui pois yhdellä vesipesulla melkein täysin. Pesu oli ilmeisesti vikatikki, mutta oli pakollinen kun yritän muokata peruukin uuteen kukoistukseen..... näemmä olen pakotettu värjäämään peruukin samalla uudestaan, nimittäin shoottia ei voi lykätä pitempään että tilaisin uutta tukkaa, säiden takia ja kyseinen valokuvauspaikka puretaan kait jo ensi keväänä. Otan mielellään vinkkejä jos joku osaa sanoa mikä on mennyt värjäyksessä pieleen, koettanut noudattaa olen muiden neuvoja mitä peruukin värjäämiseen tulee.... mutta onkohan sitten hiuslakka ja värjäys tuhoisa yhdistelmä.

Coni itsessään oli mukava, Kuopiossa tilat tosin olivat turhan ahtaat omaan makuun että melkein ahdisti, mutta cosplaykisalle esimerkiksi oli aivan loistava lava! Tykkäsin. Suuri myötätunto tosin lankesi tytölle joka joutui astelemaan lavalle ilman taustaraitaa koska tekniikka ei pelannut. En kauheasti arvostanut myöskään että seuraavan esittäjän kappaleista kuului useassa esityksessä pätkä esittäjän oman raidan lopussa.. omasta mielestä niin pieni voi pilata esityksen dynamiikkaa... Muuta moitetta en tapahtumasta varsinaisesti keksi. Kuopioon mielelläni ajelisin seuraavanakin vuonna vaikka tilat olivatkin ahtaat, mutta jään odottelemaan että siunaantuuko seuraavaa Animeconia ja minne jos tulee.



[C] The Money of Soul and Possibility Control - "Q" / Kuva :  Rabbana

Hieman kokeiluna otin ja tein cossin Assemblylle, oikeastaan ihan noin kokeilun puolesta kun Ainolla oli tarkoitus mennä kokeilemaan onneaan myös ja oltiin samassa revohkassa kävijöinä tapahtumassa jo muutenkin menossa. Arvelin että en tule sijoittumaan, mutta sijoittumattomuus varmentui jo ennen tuomariston eteen menoa, kun tuli nähtyä taso mikä oli aivan pilvissä. Todella upeita pukuja ja paljon ! Kisa olisi noin muuten ollut ihan hauska kokemuksena, mutta suurimmalta osalta oman kämmin takia tuli tuomariston edessä hämmennyttyä, että menin kunnolla lukkoon. Varmaan se pistettiin luontaisen ujouden piikkiin, mutta enimmäkseen kyse oli jäätymisestä kämin takia.

En ollut huomannut huomauttaa ääni-ihmiselle ääniraidasta että loppupuolella on pitkä hiljaisuus tehostekeinona (kappale alkaa, pieni tehosteääni välissä ja hiljaisuutta ennen kuin seuraava ääniklippi tulee) niin ääni-ihminen katkaisi raidan noin puolestavälistä kahtia. (itse raita kesti sen noin 50 sekunttia) Jäin odottamaan huippukohtaa alun jälkeen mitä ei tullut ja esitys jäi todella tylsäksi pieneksi melodiatilutukseksi. Tuomaristo kehoitti sanomaan jos jotain tulee niin raidan voi pistää uusiksi, mutta omissa paniikeissa oletin että tiedosto oli jotenkin kussut tai olin antanut vahingossa väärän raidan..

Toki luontainen esiintyjä olisi vetäissyt jotain improvisoitua hienoutta loppuun, mutta noh.. tulipahan tehtyä. Hieman petyttyä tuli omiin esiintymistaitoihin, mutta jospa huonoistakin kokemuksista tulee opittua.. Sain puhuttua ihan asiallisesti ilmeisesti kuitenkin että tuskinpa tuli nolattua itseä niin pahasti kuin mitä oma ylidramaattinen pääkoppa väittää. Puku ei ollut sitä tasoa mitä olisi pitänyt, mutta harmittamaan jäi vaan oma esityksen puutteellisuus. Paremmin seuraavalla kerralla.

Yleensä on tullut luotettua siihen että aina on joku johon tukeutua esityksessä sillä itse en ole eläissäni kisannut yksin. Kerta se on ensimmäinenkin ja enköhän toivu pian. Skyrim - cossaja oli joku ihanin ja tuli huudeltua tsemppikommentteja tuttujen kanssa käytävässäkin kun törmättiin. Onnea voittajille !

Seuraava etappi tulee olemaan Oulun Animeseminaari ja Tracon !


Q:sta otetaan varmaan vielä syksyn mittaan photoshoottia vielä kunhan ilmoja vielä riittää hipsiä avojaloin ! Ainakin näiden kahden puvun ansiosta on tullut palautettua omaa hieman hukassa ollutta cosplay motivaatiota ja mahdollisesti alan Traconin jälkeen suunnittelemaan tulevaa conikautta jos saisin syksyn pimeinä iltoina tehtyä seuraavalle keväälle jotain mukavaa.