Pages

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

WCS2015 3/5 Studio ja vierailuja

Pahoittelen päivitysten kanssa hitautta, rehellisesti sanoen kun päivitysten tekeminen venähti näin pitkälle syksyä.. Hetken meinasin luovuttaa, mutta ajatus loppujen lopuksi luovuttamisesta pelkästään päivitysten venymisen vuoksi turhautti sen verta paljon että päätin kuitenkin "hoitaa homman loppuun" jos ei muuten niin palveluksena itselleni :D

Nyt mennään taas.

Ensimmäinen vapaanpäivä


Erilaisia kuvausympäristöjä löytyi Oh!Sta - studiolla. Kaiken huipuksi lysti oli ilmaista niin otimme ilon irti paikasta. Nyt kaikkien Oulun puistojen sijaan oli mahdollisuus SISÄKUVAUKSELLE ja pakkasimme ihan tätä varten mukaan Cammyn ja Poisonin mukaan matkalaukkuun. Kuvausympäristöt olivat aivan hillitömiä, saatiiin muutamia ihan vakavasti otettaviakin paikkoja hyödynnettyä, mutta olihan sitä pakko mennä perseilemään isoon tyynyläjään ja keittiöön täynnä muoviruokaa. Mahdollisuuksia, mahdollisuuksia! :3

Pelkäsin että olo olisi vieras näin erityyppisessä asussa mihin olen yleensä tottunut, mutta Cammyna keikistely olikin hauskaa. Kuvaaminen kolmestaan oli myös hillitöntä. Rehellisesti sanottuna tähän asti olen ollut kuvattavana vain yhden kuvaajan toimesta. Oli kiinnostavaa ja innostavaa nähdä millaisia kuvia tulisi eri kuvaajan linssin läpi ja huomata että oma kyky keikkua kameran edessä ei riipu vain tutusta kuvaajasa. Odotan vieläkin kuvia (olin toivonut että nämä tulevat päivitykset olisi voinut upata niillä, hei Eetu Eetu :c) mutta hyvää ehkä sietääkin odottaa.

Kuva: Yuuki Oshima - Ei herrajumala tuo Asuka taustalla tekee minut onnelliseksi
Singaporen tiimi ja Saksan tiimi tulivat samaan aikaan studiolle ja mukaan lähti myös opiskelija-avustajia. Meikit ja muut oltiin laitettu naamaan jo hotellilla, mutta Poisonissa ja Cammyssä ei tietenkään ollut soveliasta liikkua paikasta toiseen joten pääsimme paikan päälle taksilla. Taksimatkalla vältettiin se että naama ei valunut nilkkoihin helteen takia ja pakkelia kehtasi pistää tavanomaista enemmän. Taisin laittaa jopa naamaani puuteria ensimmäistä kertaa päiviin. Trikoomekon helman alta mennessä vilahtelivat maastokuviot. :D

Oh!stan pukuhuneet tuntuivat enemmän kuin luksukselta aikaisempien "pukuhuoneiden" jälkeen. Isot peilit viimeistellä meikki oli kuin lahja taivaasta ja sillä välin kun puimme opiskelija-avustaja laitteli puolestamme huopasuojat kenkiin että studion lattia pysyivät hyvänä. Minulla ei tasapohjaisissa kengissä ollut mitään ongelmaa, mutta Ainon korkkareissa taisi olla haastetta. Studio oli siisti ja paikanpäältä pystyi myös vuokraamaan kuvausrekvisiittaa eli mm. pyssyjä, muoviruokaa ja jos mitä. Singaporen tiimillä oli puvut Rurouni Kenshinistä ja Saksalla Magic Knight Rayearthista niin

Kaikkein kiinnostavin studio oli musta huone missä ledivalot halkoivat lattiaa ja oli mahdollista ottaa myös sopivan mukataiteellisia siluettikuvia! Ah oh. Näistä ihan varmana tulossa julkaisua myöhemmin.
Team Singapore ! - Kuvaaja: Maria Tachi
Otimme porukalla purikurat, totesimme että koko porukalla oli sydennälkä.. Lähdimme Singaporen tiimin kanssa syömään pieneen katukeittiöön ja pyörähdimme melko pian takaisin hotellille figukaupan kiertämisen jälkeen. Olimme luvanneet lähtä suomen tiimin opiskelija-avustajien (Toshiki ja Maachi) ja Eetun kanssa viimein karaokeen ja hajosin jo ensimmäisen tunnin aikana siihen miten paljon hiraganoja ehtinyt unohtaa sitten edeltävän japaninreissun. (Silloin pystyin laulamaan hiraganojen ja osittaisen ulkomuistin pohjalta jos mitä perus poppia)

Maachi lauloi kirkkaalla ihanalla äänellä mm. Love Liveä ja Madokan openingia ja Toshiki kumealla äänellä vanhojen animeiden openingeja (Gundam!!) ja pakko myöntää että vaikka luritukset ei nyt mennytkään ihan nuotilleen niin tuli silti viihyttyä :D Idoliveisut veivät minua mukanaan taas vaihteeksi... Kiitos ja anteeksi kuuntelijoille. Näistä lauluista on jotakin taltiointia kiitos opiskelija-avustajan.. soittolistaan saattoi kuulua myös Disneytä ja jotakin korneja ysärihittejä.

P.S. HKT48:n Melon Juice oli aivan hillitön karaokekappale.

Brother päivä ja vierailuja

Ompelukoneita syleilevä kuva - Kuva: Eetu Lampsijärvi
Aika keveän Brother - museovierailun jälkeen oli luvassa vierailu Aichin kuvernöörin pakeille. Aikaisempia pukuvisiittejä ei tarvinnut edes kamalana jännittää, mutta tällä kertaa on pakko myöntää että mahassa vähän väänsi. Kuvernööri kyseli asiallisesti kuulumisia jokaiselta vierailevalta maalta ja en edes muista mitä itse tulin sanoneeksi, mutta muistan sen että halusin pitää sen mitä sanon mahdollisimma asiallisena, lyhyenä, fiksuna ja kohteliaana. Jos mikään helpotti omaa jännitystä niin se että huomasin että muutkin edustajat olivat kankeina jännityksestä..

Pääsimme poseeraamaan kuvernöörin taakse ja olin valtavan ylpeä asuvalinnasta tälle reissulle. Tuntui hyvältä erottia värikkäällä Sharalla ja Carmenilla joukosta ja kun viimein jäännitys laukesi niin saatoin olla puolet rauhallisempi. Kaikki oli mennyt kuitenkin hyvin..


Kuvaaja: Eetu Lampsijärvi - Japanin, Venäjän, Saksan ja USA:n tiimi olivat mukana vierailulla + ninjat
Itse kuvernööri - visiitin jälkeen vuorossa oli liikenneviraston vierailu. Vierailussa ei muuten ollut mitään pahaa, mutta järjettömän kuumuuden ja tehokkaan ilmastoinnin puutoksen vuoksi tuntui että nukahdan samantien pystyyn kun istahdimme hoitamaan velvollisuuksiamme.. riisuin oloa helpottaakseni jopa puvun pienet pellavaiset hihaosat mikä helpotti yllättävän paljon oloa. Vierailu kattoi taas vähän sananvaihtoa kisan kuulumisista, poseerausta ja matkan takaisin bussille. Puvunvaihtorumba oli tältä päivää ohi!

Kävin illasta kirjomassa meidän WCS paitoihin nimikirjaimet.. Alakertaan oli järjestetty huone missä pystyi tutustumaan Brotherin koneita, juoda teetä ja kokeilla yukataa. Minulla tosin ei taida olla yhtään ainoaa kunnon kuvaa itsestäni yukata-päällä, mutta tämä asia tuli korjattua myöhemmin onsenilla. (Tosin obi ei ollut niin kauniin tottuneesti solmittu :c möfff)

Ilta koitti viimein ja kävimme Eetun, tv-Aichin toimittajan ja Taeyeonin kanssa syömässä.. Ilta oli monivaihteinen siihen asti että saimme ruokaa, mutta saimme olla osallisena paikallista ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta, kiitos mielettömän ruokaseuran. Loppujen lopuksi pääsimme ruuan ääreen, söimme jos mitä uutta ja herkullista, jutustelimme rauhassa ja voin vaan lämmöllä muistaa tätäkin iltaa.. Tuntui että pienellä porukalla oli ihana rentoutua ja jutustella rauhassa ja tutustua ilman kiirettä.

Tositoimet olivat käsillä pian ja seuravana päivänä olisi harjoitukset. Kaikki oli kasassa ja tieto siitä että oma vuoro oli taas ensimmäisenä oli oikeastaan siunaus..