Pages

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kitacon 2014 - True feelings

Kitacon 2014 on nyt virallisesti omalta kohdalta ohi ja conista on nyt päästy oman kämpän suojiin. Totooria Helmod sai ensiesiintymisensä conissa ja valitettavasti hyvin viimeiseen iltaan vedettynä puku tuli viimeisteltyä.. Viikolla ei energia ja ymmärrys riittänyt kirimiseen ja unikin jäi vähäiseksi, mutta coniaamuna sitten pienen jeesailun avustuksella sain puvun päälle ! Samaten jo vuodesta nakki ja makkara seuranut kuuluisa Malician sooloprojekti: Puvun osien unohtelu kotiin jatkui uudella episodilla nimeltään Episode 4. Koristeet jalkoihin jäivät lepäämään makuukammarin lattialle. Uskomaton tumpelo ... Ehkä olin vain aamusta asti hahmossa, siitähän se tietenkin johtui !


Kuvaaja: Santtu Pajukanta

Puku oli Totooria Helmond pelistä Atelier Totori: The Adventurer of Arland.

Tavoitteena oli tällä kertaa kokeilla yksilökisaa ja periaatteessa tämä oli ensimmäinen varsinainen cosplayPUKUkisakokemus. (Aikaisempi Assemblyn kisa oli niin paljon erillainen perinteisiin conconkisoihin niin siksi tämä luokittelu) Aikaisemman illan kiire näkyi hieman työjäljessä ja sekä hyviä että huonoja asioita löytyi puvusta.. pienestä epävarmuudesta huolimatta päätin silti lähteä kisaan sillä Kita on tälle keväälle ainut mahdollinen con johon 100% varmana on aikaa yksilökisaamiselle. Ainakin lavalle on pääsy varmaa, spotlight odotti ja uskon että tällä hetkellä kaikki kokemus on arvokasta.. Sijoittumista ei tullut, mutta ei se mitään ! Conissakin tuli viihdyttyä vaan se lauantaipäivä sillä sunnuntaille olisi jäänyt niin vähän tekemistä että lattialla nukkumisen sijaan oli mukava päästä omaan sänkyyn.

Ennakkotuomarointia oletin että itse kisassa ei sellaista ollut, mutta kuitenkin tuomarit pyrähtivät verhojen takana katsomassa millaisia pukuja oli kisassa ennen lavalle astumista, tosin vain yksi tuomareista ehti katsomaan kaikki kisaajat pukuineeen läpi. Kahdelta muulta tuomarilta (Janne Kemppi ja joku mieshenkilö jonka nimeä en tiedä) näkyi jääneen kokonaan katsomatta viimeisen parin puvut mikä säälitti aika paljon... Muutama kisaaja jonka puku kiinnitti huomiota tai osasivat itse kiinnittää huomiota pukuunsa saivat tältä tuomarikaksikolta hieman pidempää saabisua kuin muut. En tiedä että miten Kitaconissa tätä ennen on tuomarointi hoidettu, mutta tämä ei minun näkökulmasta toimi.

Kiitoksia kuvauspalvelulle kuvista !
Omakohtaisesti Kitaconin tuomarointi oli huonoin tuomarointikokemus ikinä tähänastisista. Ei joka osalta, mutta mieleen jäi kun tuomarikaksikko osui minun kohdalleni astuin eteenpäin kiltisti, levitin kädet ja pyörähdin valmiiksi hieman. Pukua tai minua ei noteerattu sanallakaan. Ei tervehdystä, eikä edes kiitosta loppuun ennen kuin jatkettiin seuraavaan. Jos olisin ollut tuoreempi harrastaja niin olisin pahoittanut mieleni ja pahasti. Positiivisena voin sanoa että ensimmäinen tuomari (tapahtumista jo muutenkin tuttu skenekaveri) hoiti hommansa kiireessäkin kunnialla vaikka Kemppi ja henkilö äksä eivät minun silmissä sitä tehneet.

Ohessa ilmeeni
Se että osaa asettaa itsensä esille ja näyttää pukunsa hyvät puolet kuuluu kisaamiseen, mutta kun aika näin kortilla niin tuomareiden pitäisi tulla ensimmäisenä vastaan kisaajaa ja että olo on edes sellainen että on pukuineen tullut huomatuksi ja arvostetuksi. Edes se hei, -insert tähän kommentti puvusta- ja lopuksi kiitos olisi näissä olosuhteissa riittänyt. Toivottavasti olin ainut tällaista kohtelua saanut.

Jos mahdollisesti lavan takana ei yli kolmellekymmenelle kisaajalle aika jakaudu tasaisesti niin uskon että Kitaconin pitäisi tulevassa varata aina ennakkotuomarointi ennen kisaa. Kitacon on kasvava tapahtuma niin myös cosplaykisan ja sen tuomaroinnin pitäisi pysyä kehityksessä mukana. Taso oli noussut taas viime vuodesta ( Hyvä aina hokea tätä, mutta en valehtele taaskaan, jopa aloittelevilla cossareilla oli jopa tosi luontevia poseerauksia lavalla !) että ihan arvostuksesta kisaajia kohtaan tuomarointi olisi järjestettävä.


Kaikki kisaajat yhteiskuvassa - Kuvaaja: Santtu Pajukanta
Lavalle astumisesta jäi kuitenkin hyvä maku, sain vastattua kysymyksiin hahmossa ja tällaseenkaan ei ole ennen mahkua ollut että.. sanotaanko että nautin lavalla pyörähtämisestä valtavasti ! Väliaikana sitten seurasin yhdistyksemme tanssirymä Bluff:n esiintymistä joilla oli energisin ja paras veto heiltä tähän asti ! GO!GO! Bluff! *tekee aaltoja*

Itse conipaikkana Sauvo - talo oli toimivampi oikeastaan mitä itse Kemin kulttuurikeskus, sillä myyntipöytä-alueelle ja taidekujalle tuntui kerrankin olevan tarpeeksi tilaa, lava kisalle oli upea ja tilaa tuntui riittävän. Kuitenkin Sauvon ilmastointi ei tuntunut kestävän kävijämäärää vaan ilman lämotila kohosi nopeasti epämukaviin lukemiin. Myös järjestyksenvalvojia tai vänkäreitä olisi voinut olla paremmin muunmuassa häätämässä turhia hengailijoita esimerkiksi käytyäviltä roikkumasta ja  pukuhuoneesta pois. Pukuhuoneeseen jäätiin näpöttämään ja juttelemaan kavereiden kanssa takalistoilla istuen.

Greenroomista haluan kuitenkin kiittää lämpimästi ja muistaa tämä positiivinenkin kun tapahtumasta löytyy ihaniakin asioita vaikka kritiikki on tällä kertaa ollut vahvaa. Kitacon on sellainen con johon on ollut aina ihana palata vuosi vuoden jälkeen ja nytkin yleiskuva oli kaikesta huolimatta hyvä. Järjestäjien kanssa on aina mukava tehdä yhteistyötä ja vänkärit ja työntekijät ovat aina mukavia ja avuliaita ! Luennoillakin näkyi tällä kertaa löytyvän innokkaita kuuntelijoita ja ilmeisesti ohjelmalle löytyi kiinnostuneita harrastajia kuuntelemaan hyvin. Maid Cafe oli myös aivan ihanainen, saimme hyvää palvelua, hinnat olivat kohtuullisia ja meidän butleri oli oikein symppaattinen.

Totoria menee hetkeksi talvi-unille pukuna, mutta tavoitteena olisi korjata muutamat virheet puvusta vielä ja saada proppi ja laukku viimeisteltyä pukuun. Kesälle on jännäkuvauksia luvassa sensein ja seikkailijatoverin kanssa !

Kiitos Kitacon ja ihanat immeiset mukana menossa !

2 kommenttia:

Valkoinen Samurai kirjoitti...

Aika pahalta kuulostaa tuo Kitaconin tuomarointi. :/ En itse ollut kilpailemassa tai kisaa katsomassa tällä kertaa mutta olen kuullut yhtä ja toista että tuomarit eivät osaneet hommansa ja että oli epäreilua pukuilijoita kohtaan ku kaikille ei annettu saman verran huomiota ja niin pois päin. Toivon että seuraavissa Kitaconeissa asia korjataan ja että tuomarit ovat ajan tasalla ettei tämmöinen paha maku kenellekkään jää suuhun tulevaisuudessa.

Sonoko kirjoitti...

Valkoinen Samurai: Uskon että asiallisen palautteen antaminen auttaa asiaa ja hoksauttaa järjestäjiä asioiden kehittämisessä ensivuodeksi ! Toivoa on ehdottomasti ja positiivisin mielin mentävä eteenpäin :D

Lähetä kommentti