Pages

lauantai 27. lokakuuta 2012

Future plans(?) ja pieni pohdinnnan palanen


Aloitin rohkeana poikana kirjoittamaan päivitystä noin kolmea viikkoa sitten, mutta se jäikin sitten "laatikon pohjalle" muhimaan. Luvassa on viimein pieni postaus hieman huonosti nukkuneena, mutta pyrin lyömään tämän eteenpäin koska kerrankin inspiroidun kirjoittamaan näin spontaanisti jotain. :D

Suurena hallitsemattomana avautumisena: Itse rakastan lukea kantaaottavia tekstejä, mutta omien tuottaminen tuottaa väillä järkyttäviä vaikeuksia. Vaikka olen pitänyt (vaikkakin hyvin epäaktiivisesti) jo parisen vuotta, niin oma käsitys siitä mistä haluan blogissani kirjoittaa ei tunnu vieläkään välillä ihan luontevalta, vaikka en ihan vakavissani ole kertaakaan ajatellut, että pistäisin blogia jäähylle kokonaan.

Onko kellään muulla ongelmaa että aihepiireistä avautuminen tuntuu kankealta että joskus pelkää että päätyy toistamaan toisten mielipiteitä papukaijana tai myöntelemään oman ujoutensa rajoissa? Kuulostaa aika säälittävältä perustelulta, mutta varmaan yksi suurimmista syistä miksi elämä on välillä blogaajana AH niin vaikeaa. Ehkä olen liian mukautuvainen blogaamaan mistään suu vaahdossa tai en vain yksikertaisesti saa tuotettua aiheesta kuin aiheesta tekstiä vaikka mielipiteitä pulpahteleekin päässä aina ajoittain toisiaan vasten. Tai sittten tämä on vain sitä tyypillistä suomalaista sosiaalisuutta. En koe suurempaa identiteettikriisiä, mutta tämä on ehkä ensimmäisiä askeleita koettaa saada itseä rohkaistumaan.

Q:n mielestä pitäisi myös shootata hänetkin viimeistään ensi keväänä näin aktiivisuudesta puheenollen.

Seuraavaksi voisin siirtyä tuleviin haavekuviin tulevalle vuodelle. Muutamia on jo suunnitelmassa, mutta ainakin yksi koskee Fredrikin ryhmää ja en millään haluaisi pilata muiden suuren suurta iloa mitä meiltäpäin on tulossa. Törkeästi hieman Ainon postauksesta inspiroituneena teen hieman pienemmällä skaalalla suunniteltuja cosseja mitä mahdollisesti haluaisin seuraavana vuonna MAHDOLLISESTI toteuttaa.

Gankutsuou - Peppo

Gankutsuou on upea sarja ja kaninkallollista mekkoa voisin pitää arkenakin. Kankaanpainatus on viimeaikoina joka muodossa päässyt vähemmälle ja unelmissa olisi että saisin itseni väkertämään joku syksyinen ilta sapluunoita kun muu maailma masentaa. 


AKB48 / AKB0048 (anime) - Nagisa no Cherry:n asu

Tällä hetkellä koen suura houkutusta idolipoppiin että pieniin mekkoihin ehkä siitäkin syystä että ryhmän mukana joudun/pääsen leikkimään taas pientä poikaa. Kaapissa odottaa yläosaan sopiva kangas valmistamista varten, sopivat sitruunankeltaista ja tummansinistä kangasta odotellessa.



Ja koska idolipoppia ei voi olla maailmassa liikaa.


AKB0048 - GUUGuuUguu tai 


AKB48 - Iiwake Maybe - asu

Eniten pitäisin Nagisasta tai hienommista esiintymisasuista, mutta nämä sitten heittää vähän kauemmas suunnitelmissa. Näin pari ihan jumalattoman söpöä AKB0048 cossaajaa Traconissa ja pakon edestä menin sanomaan tyttösille että ovat ihania.. Sarja ei ole mitään BLOW YOUR MIND tasoa, mutta fanina nautin ainakin katsomisesta paljon.

Iiwake Maybe on ollut haaveena noin puoli vuosisataa, mutta oikeanlaista kangasta en ole löytänyt. Vekkihame on ihan järkyttävän söpö, vinoon menevä vekitys ja pitsiä mikä voi olla itsemurha omille kaavoituskyvyille, mutta ehkä vielä joku päivä.



Makka - Terra e...

Miehisemmästä päästä Terra e:n uniformut saa pienen sydämeni sykkimään lämpöisästi. Hetkeen en ole kokenut järkkyjä hinkuja crossplayn puolelle, mutta jos saisin Makkalle tehtyä täydellisen peruukin tai vastoin väkerrettyä oman toisen lempihahmoista Seki Rei Shiroen niin voisin leikkiä avaruudellisia pikkupoikia hyvillä mielin. Shoottipaikkakin olisi melkein täydellinen mielessä.

Katson mitä syksy nyt tuo tullessaan.. Seuraavaksi omassa aikataulussa taitaa olla Joulumessut ja seuraavana keväälä Frostbite.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti