Pages

tiistai 21. tammikuuta 2014

Yukicon 2014 - Vähemmän puhetta, enemmän idoleita kiitos

Ensimmäinen Yukicon on nyt takana. Täältä kaukaa pohjoisesta tuli perjantai illaksi tultua talviseen Espooseen ja takaraivossa tällä kertaa seurata muiden suoriutumisia cosplaykisassa ja tanssilavalla. Lauantaipäivänä aikomukseni oli henkilökohtaisesti mammailla Ainoa vaativan puvun kanssa ja sunnuntaina vastata kuvaamisesta tanssiryhmämme esityksessä. Kamera oli myös koko conin tiukasti kädessä !

TakaMINI löysi pari tuttua kenkyuuseita - Kiitoksia kuvasta !
Päätin vetäistä ensimmäiselle päivälle ehkä maailman yksinkertaisimman ja mukavan cosplayn: Karasuman. Harimakin kulki Karasuman kanssa, tosin mitään eeppisiä kuvia ei tullut otettua tällä kertaa todisteeksi näistä kahdesta könsikkäästä yhdessä. Ehkä vielä joku päivä ! Puku kuitenkin mahdollisti sen että roudasin isoa reppua ja kameralaukkua ja jotakin omia nyssyköitä vaivatta koko päivän.

Mitä opin Hajime no Ipposta - paneeli tosin jonka väsäsimme porukalla kasaan oli pannnukakku sillä kuuntelijoita ei meinannut tulla ensinnäkään yhtään paikalle, mutta salivänkäri pysähtyi kuuntelemaan meidän juttujamme ja lopulta saimme pari mattimyöhäistä muutakin kuuntelijaa sisään.

Tämä ei jaksa harmittaa, mutta tietääpä ensivuonna että urheiluanime-paneelia ei ole suositaletavaa tehdä tapahtumaan missä ikäjakauma kääntyy näin paljon nuorempaan suuntaan. Samaan aikaan tosin ilmeisesti sattui ohjelmanumerossa olemaan AMV-näytös että sekin söi kuulijoita. :D Hyvät naurut irtosi pariin otteeseen, mutta Ippo varmaan lämmitellään johonkin toiseen tapahtumaan tämän jälkeen !

Ei ole kaksihaaraisia ei - Kuvaaja: Rullarinkeli
Sunnuntaina vetäisin Chibiconista tutun Takahashi Minami the 5th:n sarjasta AKB0048. Ainon kanssa pukua tuli kuvailtua tosi nopsasti, mutta koska kameraa pitävä oli näppärä ja luova ja .. varmasti kuvattava todella loistokas niin muutamat kuvat onnistuivat hyvin ! Ympäristö sopi kuin nyrkki silmään sillä livahdimme backstagelle ja leikin hetken aikaa nousevani suurelle lavalle idolina ja Takamina kamppaili esiintymispaineiden tai muiden murheiden kanssa. Siis aika melankolisen näköisiä kuvia tuli, mutta tuska on kaunista. Lisää kuvia DeviantArtissa !

Hymykuvissa valo ei jotenkin toiminut että muualle en tule postamaan tätäkään, mutta tässä pieni todiste että en ollut aivan suruinen - Kuvaaja: Rullarinkeli
Itse kuulin kehuja siitä että bäkkärillä on cosplaykisaajilla ollut todella mukavat ja tiedotus on pelannut. Tiedotus tuntui pelaavan myös ohjelmapitäjille ja hyvissä ajoin. Ainut asia mikä tapahtumassa tosissaan harmitti niin esityskilpailun peruminen ensimmäisenä conipäivänä, mikä oli kamalan sääli. Ilmeisesti kevättalvi on huonoa aikaa esiintymiskilpailuille että joulukinkuista vielä ähkyissä ihmiset eivät saa luovia esityksiä kasaan. Kesää odotellessa, jospa siellä enemmän ryhmäesityksiä conikansan silmille !

Itse Espoon kultuurikeskus oli kooltaan kävijämääräänsä nähden hyvä. Ohjelmaa ei juuri cosplaykisan lisäksi tullut katsottua, mutta yleiskuva tapahtumasta jäi ehdottoman plussan puolelle ! Olin myös onnesta polleana kun ystävän puolesta sai tällä kertaa riemuita kisassa sijoittumisen johdosta. Aloittelijoiden että pro-sarjan kisaajia oli lukumäärällisesti cosplau kisassa vähän, mutta paljon hienoja pukuja mahtui joukkoon paljon. Ei se määrä vaan se laatu ja nyt oli laatu kohdillaan. :D Itse conista voisin sanoa vielä että halu olisi kova palata ensi vuonna uudestaan.

Seuraavaksi tulossa Totooria Helmold VIP kuvia ja .. onhan se aikakin saada jotakin aikaan ennen kuin Kitacon on liian likellä !


Loppukevennyksenä random miesmeikkitesti tulevien projektien varalle. Peruukki on myös satunnainen. Blendaus ei ole ihan kunnossa ja tehty aika myöhään synkkänä ja myrskyisenä iltana, mutta hauskaa oli.

2 kommenttia:

mviolet kirjoitti...

Vähän randomi kommentti, mutta en voinut kuin revetä bongatessani itseni ekan kuvan taustalta, suu elegantisti läävällään. Voi elämä xD;

Ihana Takamina on ihana ;-; <3

Sonoko kirjoitti...

mviolet: Ahahah upea sattuma! :D Kiitosta kovasti ja idolirakkautta ei koskaan voi olla liikaa. <3 *u*

Lähetä kommentti