Pages

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Blogin jäätäminen

Aina ollaan vakavissaan.

Tarkoituksena olisi lisätä muitakin kuvia meidän hienosta shootista ihmisten silmäniloksi ah niin kauniisti, mutta en ole saanut asennettua elämäni valoa Photoshoppia uudelle koneelle. Tämä siis tarkoittaa että joko taistelen ohjelman koneelle tai sitten menen kiltisti äidin koneelle muokkaamaan kuvia ja itken verta koneen hitauden vuoksi. Mutta joo kaipaan aikaa hieman kerätä rohkeutta ja hermoja tuohon koitokseen.

Toinen asia on se että koulu juuri alkanut (puolenvuoden mittainen koulutus, mutta koulupa sekin on) ja noh niin kauheana en laiskottelulta ja Xenan katsomiselta ehdi että jaksaisin tehdä asialle jotain heti.

Siispä.. noh, seuraan muiden blogeja hetken kun itse jäädän.

P.S. Voisin kokeilla vääntää seuraavaa proppia oikeasti pahvista, sillä tuli nähtyä aivan pirun upea proppi juuri kyseisestä aineesta tehtynä.. Askartelu kunniaan, puutyöt on hieman hankalahkoa muutenkin kerrostaloasunnossa =( Kyllähän tuohon näkyy kuluvan ties maaleja sun muita värkkejä mutta.. taidan alkaa tehdä tutkimusta. *korjaa laseja nenällään nörtisti*

Onhan sitä muitakin tullut tosin ennenkin nähtyä, esimerkiksi Elffillä on ollut pirun hienoja puvunosasia (esimerkiksi panssareita/miekkoja/yms) väännettynä pahvista.. mutta taisin vakuuttua vielä enemmän.

3 kommenttia:

Rullarinkeli kirjoitti...

Pahvi on hieno asia, mutta itse onnistusin vaa hajottamaan kaiken niin koen vanerin paremmaks. Sä osaat käsitellä cossia ku kukkaa kämmenellä mutta mä en ;_; Päivitä useammin :p

Niina kirjoitti...

Hei vähä mä haluaisin joskus kuvata ihan kunnolla jotai sun kivaa cossia 8'DD Ois aika hubaisaa.

Sonoko kirjoitti...

@ Apbe
Osaat sääki iha yhtä paljon, mut mää ny oon tämmöne.. nyhertäjä XD

@Niina
Hei iha kiva idea ! O_O pitää... vaikka seuraavan puvun kanssa (tai jonku isotöisemmä kanssa) pitää sun kanssa jotai kuvaushommia. Photoshoot photoshoot! JA no sää osaatki kuvata. Ja tietty vois olla muutenki mukavaa.

Lähetä kommentti