Pages

perjantai 27. tammikuuta 2012

Frostbite 2012

Pakkasenpurema narskautti aika pahasti sillä tuli oltua tapahtuman jälkeen noin pari viikkoa flunssassa. Nytkin nenä valuu vähän väliä, mutta väitän että minihameilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa sillä tapahtumapaikalle kuljin autolla, että viimeisenä päivänä päällä oli kahdet sukkahousut päällekkäin. Frosti oli ja meni. Kiitos siitä kuitenkin!

OF - edustus kunnossa. Kuvassa ansa ja Hannu.

Yritän nyt kirjoittaa tämän tapahtumapäivityksen ennen kuin unohdan koko reissun rehellisesti kokonaan. Viikonloppu oli omalta osalta onnistunut. Luennoissa tuli käytyä muunmuassa Jpop -tyttöjen elämää kultaisessa häkissä ja Yuri - tyttöjen välisestä ystävyydestä. Syvä aikomus oli mennä katsomaan muutamaa muutakin luentoa/paneelia, mutta aika hurahti pitkälle OF - yhdistyksen pöydän takana tai muuten vaan tapahtumaa ihmetellessä. Luultavammin katson muutaman tapauksen netistä jonain harmaana iltana. Harmikseni Yuri - luennon aikaan meni Chotto!Chocolaten : n esitys sivu suun.. Olisi ollut kiinnostusta nähdä porukka esiintymässä livenä ja vielä Heavy Rotation oli pauhannut iltabileissä. Ehkä jossakin toisessa tapahtumassa.

Sibeliustalo on itselle tapahtumapaikkana mieleinen jo.. toissavuoden Desusta sillä itse Metsähalli on ihanan valoisa ja tilassa uskaltaa jopa ottaa kuvia mieleisistä cosseista. Suurien ikkunoiden vuoksi ei ole pelkoa että salama seksuaalisesti hyväksikäyttäisi kuvia. Sibeliustalo sopi myös talvikäyttöön eikä tullut lyhyessäkään hameessa kylmä. Jo aikaisemmin muissa blogeissa mainitusta ohjelmalehtisestä oli hieman kaipuuta, mutta onneksi olin vilkaissut luentojen sisällöt etukäteen netistä ettei tarvitnnut arvuutella pelkän nimen perusteella mitä luento sisälsi. Kahvia sai läheltä, conitiloissa ei tuntunut liian ahtaalta ja onneksi pakkasessa ei tarvinnut jonotella kun tuli hyvin aikaisin conipaikalle..

Kuva on kemistä, vaikkakin sama puku, mutta ensimmäisen päivän kuvat on jossakin Photoshop-mätsik tiedostomuodossa koneella niin lfkf.

Ensimmäisenä päivänä päällä oli Everyday Kachuusha - sailor uniformu ja hame lyhennettynä roiskeläppämittaan. Pidän tästä puvusta henkilökohtaisesti eniten tällä hetkellä, mukava päällä ja hivelee mukavasti omaa sisäistä wotaa. Ensimmäistä kertaa olisi kuumottanut myös jäädä killumaan conitapahtumapaikalle reippaasti myöhempäänkin. Katsoo että toteuttaisiko Desuconissa vastaavaa kun uskallan olettaa että yöohjelmaa on järjestetty sinne jopa enenmmän mitä talvitapahtumassa. Kesällä öisessä lahdessa varmaan on suurempi järki järjestää yöohjelmaa kun pienillä lapsilla ei ole vaaraa paleltua pahasti pakkasessa matkalla majapaikkoihinsa. Jos nyt ylipäätänsä nukkuu.

Ainut noin suurempi miinus itse tapahtumasta oli kovaääninen - amerikan malliin doujinsheja myyvä mies joka huuteli kaikkea vähemmän - eeppistä paikalla kuten YAOI - FEELS GOOD IN YOUR HAND AND IN YOUR MOUTH ja ainakin itsellä sai halun kiertää koko pöytärivistö kaukaa. Myynnissä näkyi olevan uke/yaoi - mailoja mitä on kait bannattu muualla. En onneksi nähnyt ketään lätkimässä niillä toisiaan.

Tapahtumassa tuli pitkästä aikaa tehtyä jotain kalliimpia hankintoja, mukaan tarttui nimittäin Revoltechin Vash the Stampede mistä olin haaveillut kohtuu pitkään ja kun kukkaro antoi periksi niin houkutus kävi liian suureksi. Vash on ensimmäinen varsinainen action - figuuri mitä omistan. Houkutuksena on ollut myös Revoltechin vastaava Wolwood figuuri (jota tuolla tosin ei myyty mutta vastaava Kenshin oli ) koska hahmo lämmittää sydäntä, mutta omasta mielestä kyseisessä figuurissa hahmon kasvot näyttää jotenkin mäntiltä ja puku ei näytä yhtä hienolta eeppisiin taistelu poseerauksiin venyessä kuin Vashin punainen pitkä takki. Vieressä on japanin limited edition Escaflowne leffasta mikä maksoi noin huimat 3,5€. Palvon ja ei kaduta ostokset.

Toisena päivänä päällä oli Shuffle! - sarjan uniformu ja hahmona Kaede Fuyou. Muutama ihminen sattui jopa tunnistamaan ja pidettiin Ainon kanssa pienimuotoista shoottia, mikä vähän tyssäsi siihen että kaikki sisätilat tuntui liian ankeilta tai talvisilta itse puvulle. Hieman kehno on ottaa kuvia että luminen maisema näkyy jos kyseessä on kesäuniformu. Aurinkonkukatkaan ei auttaneet asiaa, tai no itse en saanut yhtään rehellisen järkevän näköistä kuvaa muovikukkasten kanssa. Ulkoapäin tuli kohtuu kylmä valo, mutta ainakin saatiin molemmat ikuisettua puku näin Frostin kunniaksi.

Ja perään vielä omasta mielestä parhain otos. Kiitokset kuvista ja muokkaksesta Ainolle!

Tästä puvusta on suunnitteilla kovasti photoshoottisessio kesälle kun kelit on hieman sopivampia itse puvulle. Sisäinen minä kiljuu lisää sailor uniformuja..

Seuraavaksi Kitacon ! Siellä nähdään.

PS. Julkaisin yhden Anthy - kuvan kesältä lisää kun sain retusoitua kuvan viimein jotenkin tyydyttävästi että jalkojen ja käsien värieroa ei huomaa niin jyrkästi.

TÄSSÄ.

2 kommenttia:

Räbbänä kirjoitti...

Ne jossakin Photoshop-mätsik tiedostomuodossa olevat kuvat ovat RAW-tiedostoja, jotka saa kyllä näkyviin ja muutettua JPG-muotoon ilman photariakin. Camera Codec Packin saa ladattua ihan Microsoftin sivuilta ja kuvia pääsee windowsin omalla esikatseluohjelmallakin ihmettelemään: http://www.microsoft.com/download/en/details.aspx?id=26829

Sonoko kirjoitti...

Kiitos vinkistä, vilkaisen tälle illalle heti !

Lähetä kommentti