Pages

torstai 18. joulukuuta 2014

Tracon yleisesti eli valovuosia sitten, Nia ja vähän muuta

Tapahtumaraportti ei ole koskaan ollut näin myöhässä - ellei lasketa niitä kertoja kun raportti on myöhästynyt ja jäänyt kirjoittamatta, mutta päätin kuitenkin kirjottaa vielä jotakin Traconista kun tuntui että jäi vaivaamaan. 

Tottakai WCS karsinnat kattoivat aikalailla koko tapahtuman koska paikoin pää meni hyvin putkinäöllä vain karsintoihin liittyviä juttuja miettien. Kuitenkin kun tulokset olivat julki ja oli sylki vaahdossa tullut iloittua heti ensijärkytyksen jälkeen oli vielä sunnuntaipäivä aika viettää tapahtumassa. Tähän muunmuassa kuului Ryhmäkilpailu ja paneeliin osallistuminen.

Muutamia kuviakin oli vielä arkiston pohjalla ! Olkaa hyvät.

Rune Factory 3 & 2 
Meidän ihanasta miniryhmästä kuva ! Pari tuttuamme innoistui WCS projektin edetessä itsekkin vetämään esityksenä että pukuina kyseisestä pelisarjasta päähenkilöt, tosin aikaisemmasta pelistä kuin me. Pidimme hyvin pikaisen kuvausession nelistään ennen kuin Marian ja Maletsun täytyi karata lavan taakse. Esityskilpailussa äänekkäimmin tuli kannustettua heitä kahta ja tykkäsin kovasti esityksenä kokonaisuutena. Taidan olla myös heikko tämmöiselle söpöilylle. Paras mieli tulee kun kuulee yleisön innostuvan ja nauravan mukana.. En lähde enää näin paljoa jälestäpäin kommentoimaan esityskilpailun muita esityksiä kovin suuremmin, mutta mieleen ainakin jäi hyvällä tavalla Death Note esitys kisan alkupäästä !

Täältä voi katsoa Rune Factory esityksen. 

Naisia ihanaisia. :3

Toisena isompana eventtinä sunnuntailta oli Spurdomuumipaneeli - anteeksi siis Bouken nikkiä käsittelevä eli Muumien pahamaineista kakkoskautta käsittelevä ohjelma. Lisäkseni oli arvoisa kisaparini ja kaksi muuta muumituntijaa. Paneeli olisi voinut olla ainakin puolituntia pidempi, sillä mitä muumeihin tulee niin yleisö on aina aivan liekeissä.. nytkin panelistina tuntui jäävän yleisön äänen varjoon, mutta vilkkaasta keskustelusta huolimatta tuli naurettua, kommentoitua, heitettyä omaakin ajatusta mukaan ja noh puhuttua muumeista reippaalla kädellä :D Itse paneelin puheenjohtaja veti homman loppuun ja jäi sellainen tuntuma että yleisö oli ERITTÄIN viihdyttynyt.

Uskon uskaltavani tulevaisuudessakin Iitu Ahosen paneeleihin osallistua koska jos olisin möläyttänyt jotakin typerää niin paneelin puheenjohtaja olisi saanut senkin jollakin omalla nokkelalla kommentilla kuulostamaan hyvältä. Kiitos paljon, oli hauskaa ! :3



Muita tässä välissä tapahtuneita asioita hieman.. lähempänä nykyhetkeä niin WCS, puvuista ensimmäisten julkistus. Kirameki Yoko videolla oli valtavan söpöt kesäversiot Niasta ja Yokosta ja päätimme ottaa sitten nämä kaksi ylimääräisiksi asuiksi mukaan Japaniin. 

TTGL:stä olen aikaisemmin cossannut Simonia, mutta nyt hyppäsin tähän naissukupuolen pariin.. vaaleanpunainen kyllä miellyttää omaa silmää. Puvusta ei tosin tämän parempaa kuvaa löydy että kengät saan soveltaa esimerkiksi ihan oman maun mukaan. Vau kerrankin tämmöinen vapaus ! 


Toinen cosplayhyn liittyvä juttu on se että väänsin elämäni ensimmäiset vekkihameen kaavat koulussa (jos en aikaisemmin maininnut niin olen Vaatetusompelija - linjalla amiksessa) ja olin aivan valtavan iloinen kun kaava oli toimiva ja asiakas tyytyväinen! Nätisti laskeutuva ja istuva korkeavyötäröinen vekkihame: GET! Parempi tehdä kun on aikaa itsellenikin oma.. Vekkihameita nyt kiitos koulupuvut joutuu vääntämään vähän väliä.

Tällä kertaa hieman hajanainen päivitys, mutta nyt Joulukuun mittaan tullut seurattua ihmisten joulukalentereita innoissani ja pukuilu vaan jatkuu. Nappaan cossivärmeet joulunpyhiksi myös mukaan äidin iloksi. :3

Seuraavaksi Yukicon !

1 kommenttia:

Iitunes kirjoitti...

HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄÄ

Lähetä kommentti